Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2018/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 33

Asianro 870/02.02.02/2018

 

 

Vuoden 2017 tilinpäätösennuste

 

 

Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Talous- ja omistajaohjaus

 

Koko kaupungin tilinpäätös vuodelta 2017 on muodostumassa selkeästi talousarvioon merkittyä paremmaksi. Tilinpäätös kohenee myös marraskuussa kaupunginhallitukselle raportoituun ennusteeseen verrattuna. Kirjanpidossa tällä hetkellä oleva tulos muuttuu vielä, tulosta pienentävät suurimpina erinä poistot ja arvonalentumiset. Erikoissairaanhoidon lopullisesta laskutuksesta kuntakohtaiset tiedot ovat käytössä helmikuun alkaessa, ennuste on valmisteltu yhteistyössä sairaanhoitopiirin ja terveydenhuollon palvelualueen kanssa.

 

Kaupungin palvelualueiden, taseyksiköiden ja liikelaitosten yhteenlaskettu toimintakate toteutuu budjetoitua parempana ennusteen mukaan lähes 10 milj. euroa. Terveydenhuoltoa lukuun ottamatta kaikkien palvelualueiden, taseyksiköiden ja liikelaitosten toteutumaennuste on parempi kuin talousarvio muutosten jälkeen (kv 18.12.2017, 81 §).

 

Verotulojen kertymä ylittää 1,2 milj. eurolla tuloarvion, jota nostettiin syksyn aikana jo 451,5 miljoonaan euroon eli 13,5 milj. euroa korkeammaksi kuin alkuperäinen talousarvio. Kertymää paransi joulukuussa tehty koko kuntaryhmän jako-osuuden korotus ja talouden elpyminen vaikutti kaikkiin loppuvuoden tilityksiin positiivisesti. Valtionosuudet toteutuivat talousarvion mukaisesti.

 

Rahoitustuotot ja –kulut erä toteutuu noin 0,4 milj. euroa talousarviota parempana pienentyneen lainanottotarpeen ja erittäin alhaisen korkotason vuoksi.

 

Koko kaupungin ylijäämäksi ennustetaan noin 6,0 milj. euroa.

 

Kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös valmistuu maaliskuussa ja allekirjoitetaan kaupunginhallituksessa 26.3.2018. Kaupunginvaltuusto käsittelee tilinpäätöksen 11.6.2018.

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus keskustelee taloustilanteesta ja merkitsee tilinpäätös-ennusteen tiedoksi.

 

Päätös                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa