RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2018/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 65 | Asianro 856/01.01.03/2018 |
Kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuus
Kaupunkiympäristön palvelualueesta vastaava viranhaltija on valittu Kuopion kaupungin kaupunginjohtajaksi 1.2.2018 alkaen. Virantäytössä on 6 kuukauden koeaika, minkä johdosta kyseisen palvelualueen apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuus on tullut avoimeksi.
Viranhaltijalain (2003/304) 4 §:n 3 mom. mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi.
Viransijaisuuden kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Eduksi katsotaan hyvä käytännön kunnallishallinnon tuntemus.
Hallintosäännön 6 luvun 62 §:n mukaan sijaisjärjestelyistä päättää kaupunginhallitus.
Valmistelija
Terttu Ruotsalainen | puh. +358 44 718 3100 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kuopion kaupunginhallitus päättää, että kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuuteen valitaan suostumuksensa mukaisesti kaupunkiympäristön palvelualueen asiakkuusjohtajana toimiva kiinteistöjohtaja DI Jari Kyllönen 1.3.2018 alkaen 31.7.2018 saakka tai siihen asti, kunnes valittu viranhaltija on aloittanut virassa. Virassa on kokonaistyöaika ja kokonaispalkka 9639,38 €/kk.
Päätös Merkittiin, että hallintojohtaja Heikki Vienola poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä asiakohdassa toimi strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |