RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 6 | Asianro 8655/00.04.02/2017 |
Kylät palvelukeskuksina -hankkeen toteuttaminen ja vaadittava resurssointi kaupungin puolelta
Kuopion kaupungin alueella toimivista pitäjäraadeista kolme (3) raatia on mukana Kirkonkylät palvelukeskuksina hankkeessa pilot-alueina. Alueet ovat Vehmersalmi, Karttula ja Muuruvesi (Juankoski). Hankkeeseen osallistumispäätös on tehty kaupunginhallituksessa 20.11.2017 §190.
Mukana olevien pitäjäraatien puolelta on tullut esitys henkilöresurssin kohdentamisesta hankkeen toteutukseen.
Yhtenä vaihtoehtona on esitetty pitäjäraatien puolelta mahdollisuutta esittää kehittämismäärärahan käyttämistä ko. henkilöresurssiin.
Lähidemokratiajaoston kehittämismäärärahan ensimmäinen haku päättyy helmikuun lopussa.
Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa.
Vaikutusten arviointi -
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja
Päätösehdotus esitetään kokouksessa asiasta käydyn keskustelun jälkeen.
Päätös Merkitään, että hankkeen pilottialueet valitsi hanketta hallinnoiva Mansikka ry.
Lähidemokratiajaosto merkitsee asian tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |