Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 73

Asianro 5351/01.01.01.01/2017

 

 

Oikaisuvaatimus/kaupunginjohtajan palkka

 

 

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

                                                      Oikaisuvaatimus

 

Kaupunginhallitus on vahvistanut päätöksellään 15.1.2018 § 14 kaupunginjohtajalle maksettavan kokonaispalkan määrän.

 

Kunnan jäsen on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä ja vaatinut, että päätös tulee kumota ja palkkauskysymys tulee palauttaa kokonaan uudelleen valmisteltavaksi oikaisuvaatimuksessa tarkemmin esitetyin perustein.

                                                     

                                                      Oikeudellista arviointia ja johtopäätös

 

Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 18.12.2017 Jarmo Pirhosen Kuopion kaupungin uudeksi kaupunginjohtajaksi.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtajiston ja Jarmo Pirhosen kesken on neuvoteltu siitä, että kaupunginjohtajana aloittavan Jarmo Pirhosen kokonaispalkka on samansuuruinen kuin mitä on ollut kaupunginjohtaja Petteri Parosella.  

 

Kaupungin hallintosäännön 58 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kaupunginjohtajan palkasta.

 

Kaupunginhallitus päätti 15.1.2018, että kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen kokonaispalkka on 1.2.2018 lukien 14 078,54 €/kk ja kokonaispalkkaa tarkistetaan kunnallisen virka – ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisilla yleiskorotuksilla.  Kaupunginjohtajalla on lisäksi oikeus luontaisetuna matkapuhelinetuun.

 

Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2017) 17 §:n mukaan kunnan asianomainen viranomainen voi harkintansa mukaan päättää työnantajaa edustavien viranhaltijoiden palkasta ja sen määräytymisperusteista.

 

Kaupunginhallitus on siten voinut harkintansa mukaan päättää kaupunginjohtajan palkasta edellä mainituin tavoin.           

 

                                                      Hallintosäännön 143 §:n mukaisesti toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.

 

 

 

Esitys                                            Esitän kaupunginhallitukselle, että oikaisuvaatimus hylätään.

 

 

Liitteet

10

5351/2017 Oikaisuvaatimus

 

                                                      Valmistelija                                                         

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkitään, että kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa