RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 13.03.2018/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 23 | Asianro 20/02.05.01.00/2018 |
Oikaisuvaatimus yleisavustuspäätökseen 2018 / Juankosken Karjalaiset ry
Vs. hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kirsti Turunen:
Juankosken Karjalaiset ry on toimittanut Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle osoitetun oikaisuvaatimuksen, joka on kirjattu saapuneeksi 24.2.2018. Oikaisuvaatimus on tehty hyvinvoinnin edistämisen johtajan viranhaltijapäätöksestä 12.2.2018 83 §.
Kuntalain 16. luvun 137 § mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) tai kunnan jäsen.
Kuntalain 16. luvun 138 § mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän ja kunnallisvalitus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen saapumispäivän perusteella voidaan todeta, että oikaisuvaatimus on saapunut annetussa määräajassa ja sen on tehnyt asianosainen, joten oikaisuvaatimus voidaan ottaa käsiteltäväksi.
Juankosken Karjalaiset ry:n yleisavustushakemus on saapunut 28.12.2017 ja avustusta ei ole myönnetty, koska hakemus on saapunut myöhässä. Yleisavustusten hakuaika oli 30.11.2017 mennessä. Avustusilmoitus on julkaistu Kuopion Kaupunkilehdessä 4.11.2017, Uutis-Jousessa 2.11.2017, Pitäjäläisessä 2.11.2017 ja Koillis-Savossa 2.11.2017. Avustusohjeet ovat luettavissa ympäri vuoden kaupungin nettisivuilla https://www.kuopio.fi/-/hyvinvoinnin-edistamisen-palvelualueen-vuoden-2018-avustukset.
Kuopion kaupunginhallituksen 18.7.2011 hyväksymän avustusohjeen mukaan myöhässä saapuneet hakemukset hylätään.
Vaikutusten arviointi Päätöksellä ei ole yritys-, henkilöstö-, talous-, ihmis-, ympäristö- tai ilmastovaikutuksia.
Esitys Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana, koska oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille tarkoituksenmukaisuus- tai laillisuusseikkoja, jonka perusteella päätöstä tulisi muuttaa.
Liitteet | 6 | 20/2018 Oikaisuvaatimus |
| 7 | 20/2018 Juankosken Karjalaiset ry:n toimintasuunnitelma |
| 8 | 20/2018 Viranhaltijapäätös avustuksen myöntämisestä |
| 9 | 20/2018 Avustusilmoitus Koillis-Savo lehdessä 2.11.2017 |
Valmistelija
Sirpa Niemi | puh. +358 44 718 2504 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä vs. hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.
Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |