RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.04.2018/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 110 | Asianro 4577/02.05.01.00/2017 |
Yhteistyöehdotus Yellow-Film & TV
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kaupunginhallitus
Yellow-Film & TN Oy on tehnyt Kuopion kaupungille sisältö- ja markkinointiyhteistyötarjouksen Juice -elokuvatuotannossa. Ehdotus täydentää vuoden 2017 tukipäätöstä, jolla mahdollistettiin mm. tuotannon esivalmistelu, casting-tapahtumien järjestäminen sekä käsikirjoituksen viimeistely. Tämä tuki vaikutti osaltaan myös Suomen Elokuvasäätiön myönteiseen tuotantotukipäätökseen alkuvuodesta 2018.
Yellow-Filmsin esityksen mukaisesti elokuvayhteistyöllä pyritään mm. esittämään Kuopion alue ja moderni savolaisuus positiivisella tavalla, tukemaan Kuopioon liittyneiden juankoskelaisten kotiseutuylpeyttä sekä sementoimiaan Juice Leskinen osaksi luovaa savolaisuutta ja juankoskelaisuutta. Elokuvan tuotanto- ja kuvauspäivät Kuopion alueella työllistävät paikallisia yrityksiä, aktivoivat alueellisia kulttuurilaitoksia sekä tarjoaa mahdollisuuksia ainutkertaisiin tapahtumiin sekä tuottamaan sisältöä Kuopion alueen omiin kanaviin.
Elokuvan kumppaneita ovat myös Tampereen kaupunki sekä 3-5 myöhemmin vahvistettavaa yhteistyökumppania.
Yellow-Filmsin tarjous sisältää myös elementtejä Kuopion kaupungin näkymisestä elokuvan markkinoinnissa ja markkinointimateriaaleissa virallisen yhteistyökumppanin statuksella sekä elokuvan ensi-ilta- ja sidosryhmäesitysten yhteydessä.
Kuopion markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelu tekee tällä hetkellä kiinteää yhteistyötä Yellow-Filmsin kanssa kuvauspaikkojen ja muiden käytännön järjestelyjen osalta. Lisäksi elokuvatuotantoon liittyen on 15.8. Kuopiossa järjestettävien maakuntapäivien teemaksi Pohjois-Savon liiton, Savon Sanomien ja kaupungin yhteistyöllä varmistunut Juice sävellys- ja sanoituskilpailu.
Tarjoamansa yhteistyömahdollisuuksien vastikkeeksi Yellow-Film & TV esittää kuvausten tuotannollista tukea mm. tilojen, lupien ja viranomaisyhteistyön yhteydessä sekä 60 000 euron rahallista vastiketta.
Vaikutusten arviointi Tapahtuma on ilmastovaikutuksiltaan neutraali.
Tapahtuman yritysvaikutukset ovat myönteiset.
Esitys Yellow-Film on tiedottanut aktiivisesti kaupungille elokuvaprojektin etenemisestä sekä neuvotellut mahdollisen tulevan markkinointiyhteistyön mahdollisuuksista ja sisällöstä. Kaupungin markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelu on ollut aktiivisesti mukana neuvotteluissa ja ilmoittanut oman myönteisen kantansa yhteistyösopimuksen solmimiseksi.
Tapahtumaryhmän esityksessä vuoden 2018 tapahtumatukimäärärahassa on sitomattoman määrärahan osuudessa huomioitu mahdollisen yhteistyösopimuksen kustannus.
Tapahtumaryhmä toteaa, että mahdollisella yhteistyöllä on myös mahdollista tukea Juankosken Ruukin alueella, Ruukki ry:n toimesta, virinnyttä tapahtumatoimintaa.
Tapahtumaryhmä esittää kaupunginhallitukselle yksimielisesti, että Yellow-Films &TV Oy:n kanssa tehdään vuodelle 2018 yhteensä 20 000 euron yhteistyösopimus. Yhteistyösopimuksen tarkemman sisällön neuvottelee ja kaupungin osalta toteuttaa markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelu. Tukisumma maksetaan tapahtumatukimäärärahan sitomattomasta osuudesta.
Valmistelija
Markku Lind | puh. +358 17 18 2070 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy tapahtumaryhmän esityksen.
Päätös Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |