Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 17.04.2018/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 37

Asianro 7897/12.05.02/2017

 

 

Nuorisopalvelut Kuopion liitoskuntien alueilla

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö 

 

 

                                                          Selostus ja perustelu

                                                         

                   Kasvun ja oppimisen lautakunta on kokouksessaan 21.11.2017 (§ 38) käsitellyt Vehmersalmen nuorisotyön tilaa ja resursseja ja pyytänyt selvittämään laajemmin etenkin liitoskuntien nuorisotyön resursseja.

Tarkastelussa on kerätty vertailutietoa 12-18-vuotiaiden määrästä tammikuussa 2018, käytössä olevasta ohjaajaresurssista  ja etsivän nuorisotyön palveluista sekä tiloista. Lisäksi on tarkasteltu nuorisotilojen oman avoimen toiminnan toiminta-aikaa tunteina. Eri liitoskunnissa on kolmannen sektorin tai muiden toimijoiden tuottamaa nuorisotoimintaa vaihtelevassa määrin, osassa se on vakiintunutta ja osassa tilapäistä.

Kuljetusoppilaiden määrällä pyritään kuvaamaan alueiden eroja (luku on ilmoitettu prosenttilukuna yläkoululaisten määrästä).

Lopuksi on esitetty suhdeluku, joka on laskettu nuorten määrä/kaupungin nuorisonohjaajien henkilötyövuodet alueella. Mitä suurempi luku on, sitä vähemmän alueella on nuorta kohti nuorisonohjaajien henkilöresurssia. Nykytilanteen jälkeen taulukkoon on koottu tilanne liittymisajankohtana.

Jokainen alue on kuitenkin omaleimainen, joten tarve nuorisotoiminnan järjestämiseen pyritään selvittämään aina aluekohtaisesti ja suuntaamaan olemassa olevat resurssit mahdollisemman tehokkaasti yhdessä muiden toimijoiden ja kolmannen sektorin kanssa.

Jokaisen alueen resurssit ovat myös paikallisesti omaleimaisia; on paljon kolmannen sektorin toimintaa tai sitä ei ole juuri ollenkaan, yhteistyö on perinteistä tai sitä ollaan kehittämässä. Huomattavaa on, että kaikkien toimijoiden panostus nuorisotoimintaan on hieman vähentynyt eri syistä, pois lukien etsivä nuorisotyö.

 

                                                         

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee Kuopion kuntaliitosalueiden nuorisopalveluja koskevan selvityksen tiedoksi.

 

 

 

Liitteet

8

7897/2017 Liitoskuntien nuorisopalveluiden tarkastelu

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jari Väänänen

puh. +358 44 718 2661

Asta Sajaniemi

puh. +358 44 718 2009

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa