Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 16.05.2018/Pykälä 102

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 102

Asianro 3389/10.00.01.00/2018

 

 

Kiinteistöjen ostaminen: Pekkala 297-426-8-125, Hiltsa 297-426-8-130, Vanunmäki 297-426-8-82 4/10-määräosa

 

 

Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

 

Hiltulanlahden jälkeen seuraava laajempi pientaloalue on ns. Vanuvuoren alue. Alueen osayleiskaavan laadinta on parhaillaan meneillään. Kaupunki omistaa valtaosan alueesta.

 

Alueella on neuvoteltu kaupasta, johon sisältyy tila Pekkala 18,4 hehtaarin suuruisena ilman myyjän pidättämää 1,5 hehtaarin suuruista määräalaa. Lisäksi kauppaan kuuluu 1,6 ha:n suuruinen tila Hiltsa sekä 4/10-määräosa 92,5 ha:n suuruisesta tilasta Vanunmäki.  Alueet on rajattu oheiseen karttaan, jossa vaalealla rasterilla on myös kaupungin nykyinen maanomistus. Kauppahinta on 445 000 euroa. Hinnoittelu noudattaa alueelle vakiintunutta linjaa.

 

 

Pekkala-tilasta tuleva alue on miltei kokonaan peltoa. Suurin osa siitä on yleiskaavan alustavassa luonnoksessa merkitty pientaloalueeksi. Pekkala-tilasta kaupunki on ostanut aikaisemmin jo suurimman osan.

 

Hiltsa-tilalle sijoittuu vanha maatilan talouskeskus, johon kuuluu asuinrakennus ja useita talousrakennuksia.  Hinnoittelussa rakennuksille ei ole laskettu arvoa. Ostaja sitoutuu siihen, ettei myyjällä ole mitään vastuuta rakennusten kunnosta. Talouskeskuksen sisältyminen kauppaan on myyjän ehto kaupan toteutumiselle.

 

Vanunmäki-tilasta noin 75 ha on Vanuvuoren luonnonsuojelualuetta.  Suojelupäätöksen yhteydessä maanomistaja on saanut valtiolta korvauksen alueen puustosta, eikä suojelualueen maapohjalle lasketa arvoa kuin murto-osa muiden alueiden arvosta. Suojelualue on keskeinen osa tulevan kaupunginosan virkistysaluetta ja sen saaminen kaupungin omistukseen helpottaisi virkistyskäyttöä palvelevien verkostojen ja rakenteiden toteutusta. Myös lisääntyvän virkistyskäytön turvallisuuden kannalta on hyvä saada suojelualueen puusto kaupungin valvontaan.

 

Vanumäki-tilaan kuuluu myös kolme nykyisen yleiskaavan mukaista Hiltulanlahden rannalla olevaa lomarakennusten rakennuspaikkaa, jotka nostavat tilan arvoa. Lisäksi tilaan kuuluu pieni saari Kallavedellä sekä useita palstoja eri puolilla Vanumäen aluetta.

 

Kaupalla kaupungille tulisi 4/10-määräosa Vanunmäki- tilan omistuksesta. Loppuosan omistaa kuusi yksityishenkilöä. Kaupan toteuduttua on syytä tiedustella muiden halukkuutta myydä osuutensa ja mahdollisten lisäkauppojen jälkeen käynnistää loppujen omistajien kanssa neuvottelut tilan jakamiseksi. Kaupungin intressi kohdistuu ennen kaikkea suojelualueeseen. Arvokkaat rantarakennuspaikat helpottanevat tilan jakamista. Määräosien ostaminen ei ole kovin tavanomaista, mutta niin on Kuopion kaupunki menetellyt aikaisemminkin.

 

Kauppakirja on allekirjoitettu 27.4.2018, mutta se tulee voimaan vasta kun hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Mikäli kauppaa ei hyväksytä, raukeaa kauppa ilman eri toimenpiteitä.

 

 

Vaikutusten arviointi                Kauppa on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska kaupungin

maanomistus tukee kestävää kaupunkirakennetta ja riittävää tonttitarjontaa.

 

 

Esitys                                              Kaupunkirakennelautakunta päättää, että kaupunki ostaa tilan Pekkala 297-426-8-125 lukuun ottamatta myyjän pidättämää 1,50 ha:n määräalaa, tilan Hiltsa 297-426-8-130 sekä 4/10-määräosan tilasta Vanumäki  297-426-8-82. Kauppahinta on 445 000 euroa. Ostaja sitoutuu siihen, että myyjällä ei ole mitään vastuuta kauppaan kuuluvien rakennusten kunnosta. Muut kaupan ehdot ovat tavanomaisia.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Heikki Hatakka

puh. +358 44 718 5509

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa