RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2018/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liite Palvelusetelin laskentataulukko.pdf |
§ 32 | Asianro 3799/05.17.00/2018 |
Asumispalvelujen palveluseteli
Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) ohjaa palvelusetelillä järjestettäviä palveluita. Kuopion kaupunki on vahvistanut palvelusetelin asumispalvelujen tuottamistavaksi 15.12.2015. Tällä hetkellä voimassa on 20.12.2016 vahvistetut palvelusetelin arvot, joka ovat palveluasumisessa
55 € ja tehostetussa palveluasumisessa 92 €. Vuodelle 2018 lisättiin asumispalvelujen ostoihin määrärahaa huomioiden asumispalvelupaikkojen lisääntyvä tarve. Tällä hetkellä Kuopion kaupunki hankkii puitehankinnalla yksityisten palveluntuottajien tuottamia asumispalveluja. Puitesopimuksen kautta ei ole mahdollista lisätä asumispalvelupaikkojen yksittäisiä paikkoja lukuun ottamatta. Siksi tavoite on vahvistaa palvelusetelillä tuotettujen asumispalvelujen osuutta ja kehittää palveluseteliä niin, että se on asiakkaalle todellinen vaihtoehto. Kuopiossa on käytössä tulosidonnaiset asumispalvelujen palvelusetelit, jolloin asiakkaan tulot otetaan huomioon palvelusetelin arvoa määriteltäessä. Lainsäädännön mukaan Kuopion kaupunki voi määrittää palvelusetelin arvon ja asiakkaan tulojen vaikutuksen seteliin. Uudesta mallista saatavia hyötyjä ovat palveluseteliprosessin yksinkertaistuminen ja palvelusetelin käytettävyyden paraneminen varsinkin pienituloisten osalta. Kokonaisuudessaan muutoksen arvioidaan oleva kustannusneutraali. Liitteenä uusi laskentataulukko, joka sisältää vertailun nykyiseen malliin.
Vaikutusten arviointi Palvelutuotannon turvaaminen ja asiakkaiden valinnanvapauden mahdollistaminen, yritysvaikutuksiltaan positiivinen.
Posote-vaikutusten arviointi
Ei Posote-vaikutusta.
Esitys Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen:
Perusturva- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa asumispalvelujen palvelusetelin laskentaperusteet esityksen mukaisesti 1.6.2018 alkaen. Nykyisten asiakkaiden osalta noudatetaan siirtymäaikaa 31.8.2018 saakka.
Liitteet | 2 | Liite Palvelusetelin laskentataulukko.pdf |
Valmistelija
Hanna Jokinen | puh. +358 44 718 3303 |
Mikko Tapio Korhonen | puh. +358 44 718 6200 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen
Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.
Päätös Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.
Palveluohjauspäällikkö Hanna Jokinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 15.45.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |