RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2018/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 33 | Asianro 5012/02.02.00/2018 |
Pelastuslaitoksen talousarvioesitys vuodelle 2019
Taloussuunnittelija Kirsti Tarvainen 11.6.2018:
Pelastuslaitoksen talousarvioesityksen valmistelu on käynnistetty niin, että se voidaan toimittaa Kuopion kaupungin konsernipalvelun talous- ja omistajaohjaus yksikköön syyskuun alussa.
Talousarvioesityksen jättöaika kaupunginhallitukselle on 10.9.2018. Pelastuslaitoksen talousarvioesitys tulee lähettää kuntiin ja sairaanhoitopiirille lausuntoa varten ennen sen lopullista hyväksymistä lautakunnassa. Kuntien ja sairaanhoitopiirin tulee toimittaa vastauksensa 21.8.2018 mennessä. Aluepelastuslautakunta käsittelee lausuntojen antamisen jälkeen talousarvion uudelleen syyskuun kokouksessaan, jonka jälkeen esitys lähtee Kuopion kaupunginhallituksen ja edelleen Kuopion kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Muilta kuin perusteluteksteissä mainitulta osin talousarviossa ei ole huomioitu maakuntauudistuksen mahdollisia vaikutuksia vuoden 2019 talouteen. Niistä saataneen lisätietoja kesän ja loppuvuoden kuluessa.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Aluepelastuslautakunta hyväksyy pelastuslaitoksen talousarvioesityksen vuodelle 2019 ja lähettää sen kuntiin ja sairaanhoitopiirille lausunnolle.
Liitteet | 1 | 5012/2018 Talousarvioesitys vuodelle 2019 |
| 2 | 5012/2018 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 |
| 3 | 5012/2018 Tulos- ja rahoituslaskelmat taloussuunnitelma 2019 |
| 4 | 5012/2018 Tulos- ja rahoituslaskelmat suunnitelmavuosille 2019 - 2021 |
| 5 | 5012/2018 Kuntien vuoden 2019 maksuosuudet pelastustoimen kustannuksiin |
| 6 | 5012/2017 Taloussuunnitelma käyttötaloudesta ja investoinneista vuodelle 2019 |
Valmistelija
Kirsti Tarvainen | puh. +358 17 18 8117 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Aluepelastuslautakunta hyväksyy pelastuslaitoksen talousarvioesityksen vuodelle 2019 ja lähettää sen kuntiin ja sairaanhoitopiirille lausunnolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |