Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.06.2018/Pykälä 181

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 181

Asianro 5614/03.06.00/2013

 

 

Jatkotoimenpiteet raakapuukartellissa

 

 

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

                                                     

                                                      Kaupunginhallitus on 19.3.2018 hyväksynyt UPM-Kymmene Oyj:n sovintotarjouksen ja samalla päättänyt, että oikeudenkäyntiä jatketaan muita vastaajia (Stora Enso ja Metsäliitto) kohtaan.

 

                                                      Helsingin hovioikeus on hylännyt päätöksellään 21.5.2018 Metsähallituksen valituksen.

 

Kaupungin asiamiehenä toimiva Krogerus Oy on sittemmin arvioinut hovioikeuden tuomion vaikutusta kuntien valituksen käsittelyn osalta ja päätynyt suosittelemaan valituksen peruuttamista. Tällöin asian käsittely päättyy ja kaupungin maksettavaksi jäävät käräjäoikeuden tuomitsemat oikeudenkäyntikulut Stora Ensolle 77.971,50 euroa ja Metsäliitolle 53.585,50 euroa viivästyskorkoineen lisättynä mahdollisilla hovioikeusvaiheen kuluilla.

 

 

Esitys                                            Ottaen huomioon kaupungin asiamiehen selostuksen oikeudenkäyntiin liittyvästä tilanteesta, esitän kaupunginhallitukselle, että kaupunki peruuttaa valituksensa.

 

                                                      Valmistelija                                                         

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa