Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 05.09.2018/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 43

Asianro 6330/00.01.00/2018

 

Pelastustoimen yhteistoimintasopimus

 

Pohjois-Savon pelastustoimen yhteistoimintasopimuksella on sovittu 11.2.2003 alueellisen pelastustoimen järjestämisestä Pohjois-Savon alueella. Sopimuksen sopijapuolina ovat kaikki Pohjois-Savon kunnat ja pelastustoimen tehtävien vastuukuntana toimii Kuopion kaupunki.

 

Pohjois-Savon pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen toimivuuden ja kuntien maksuosuuden määräytymisperusteen tarkastus tehtiin viimeksi vuonna 2014-2015. Tarkistustehtävää varten perustetun työryhmän esitys pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen muutoksesta ja samalla maksuosuusperusteen muuttamisesta ei saanut kunnista tarvittavaa kannatusta.  Aluepelastuslautakunta päätti 28.10.2016 kuntien lausuntojen perusteella, että Pohjois-Savon alueellisen pelastustoimen maksuosuusperustetta ei muuteta. Aluepelastuslautakunta totesi, että yhteistoimintasopimuksen muuttaminen ei saanut lain edellyttämää riittävää kannatusta ja näin ollen toimintaa jatketaan entisen sopimuksen mukaisesti kuitenkin niin, että maksuosuusperusteena käytetään vuoden 2010 lopullisia maksuosuuksia sisältäen sekä ”käyttötalous” että asukaslukuperusteisen maksuosuuden, kuluista 94 % jaetaan em. perusteella ja 6 % asukasluvun mukaan. 

 

Aluepelastuslautakunnan päätöksen 28.10.2015 § 58 mukaisesti Maksuosuuden ”nettomenojen suhdeluvun” seuraava tarkastusajankohta on vuonna 2018. Pelastustoimen yhteistoimintasopimusta voidaan muuttaa Kuntalain 57 § mukaisesti, eli jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.

 

Vaikutusten arviointi            -

 

Esitys                                            Aluepelastuslautakunta päättää, että Pohjois-Savon pelastustoimen järjestämistä jatketaan toistaiseksi nykyisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Myöhemmin päätettävässä sopimuksen mahdollisessa tarkastamisessa huomioidaan suunnitteilla oleva maakunta- ja sote-uudistus.  Uudistuksessa perustettaisiin uusi maakuntaorganisaatio ja myös pelastustoimen tehtävät siirtyisivät maakunnalle. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021 alkaen.

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jukka Koponen

puh. +358 17 18 8101

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                          Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta päättää, että Pohjois-Savon pelastustoimen järjestämistä jatketaan toistaiseksi nykyisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Myöhemmin päätettävässä sopimuksen mahdollisessa tarkastamisessa huomioidaan suunnitteilla oleva maakunta- ja sote-uudistus.  Uudistuksessa perustettaisiin uusi maakuntaorganisaatio ja myös pelastustoimen tehtävät siirtyisivät maakunnalle. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021 alkaen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

§ 44

Asianro 522/00.02.03/2018

 

 

Tiedoksiannot 2018

 

Saapuneet kirjeet:

 

-        Itä-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntö Itä-Suomen pelastuslaitosten päätoimisen henkilöstön kelpoisuudesta toimia pelastustoimen operatiivisissa tehtävissä, 13.6.2018

-        Hätäkeskuslaitoksen kirje ERICAn version 1.2 hyväksymisestä ja käyttöönottovaiheen aloittamisesta, 28.6.2018

-        Sisäministeriön päätös Öljy- ja kemikaalitorjunnan muutosvaiheen ohjausryhmän asettamisesta toimikaudelle 1.8.2018-31.12.2021, 10.7.2018

-        Siilinjärven kunnan arviointikertomus vuodelta 2017, 15.8.2018

 

Viranhaltijapäätökset ajalta 13.6.-27.8.2018.

                                                     

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                            Aluepelastuslautakunta merkitsee saapuneet kirjeet tiedoksi ja päättää, ettei se ota viranhaltijapäätöksiä päätettäväkseen.

 

Liitteet

7

522/2018 Viranhaltijapäätökset 13.6.-27.8.2018

 

                                                      Valmistelija                                                         

Tiina Rolser

puh. +358 44 7188 161

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee saapuneet kirjeet tiedoksi ja päättää, ettei se ota viranhaltijapäätöksiä päätettäväkseen.

 

 

Päätös                                          Aluepelastuslautakunta merkitsi saapuneet kirjeet tiedoksi ja päätti, ettei se ota viranhaltijapäätöksiä päätettäväkseen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa