RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 20.08.2018/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
|
|
|
§ 47 | Asianro 6445/02.07.01/2018 |
Pohjois-Karjalan sähkön osakkeiden myynnistä päättäminen
Kuopion kaupunki omistaa Pohjois-Karjalan Sähkö (PKS) Oy:n osakkeita 39.640 kpl. Osakkeet eivät ole julkisesti noteerattuja, joten niille ei ole suoraa markkina-arvoa. Talous- ja omistajaohjaus on tilannut kyseisten osakkeiden arvonmäärityksen KPMG Oy Ab:ltä.
Arvonmäärityksen tuloksena on päädytty siihen, että kaupungin omistamat osakkeet ovat yhteensä 4,25 miljoonan euron arvoiset. Kaupungin konsernirakenteen selkeyttämiseksi on osakkeista käyty myyntineuvottelut Kuopion Energia Oy:n kanssa, joka on hallituksessaan hyväksynyt kaupungin esittämän kauppahinnan.
Kuopion kaupungin hallintosäännön 5 luvun 32 §:n kohdan 25 mukaan kaupunginhallitus päättää irtaimen omaisuuden myymisestä, joten kaupunginhallitus on päätösvaltainen toimielin osakkeiden myynnistä päätettäessä.
Liitteet | 1 | 6445/2018 Liite Kauppakirja PKS Oy osakkeet |
Valmistelija
Pauliina Pietikäinen | puh. +358 44 718 2161 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että oheisen kauppakirjan mukaiset Pohjois-Karjalan Sähkö Oy osakkeet myydään Kuopion Energia Oy:lle yhteensä 4.250.000 eurolla. Kauppakirjaan voidaan tehdä tarvittaessa teknisluonteisia tarkistuksia kansliatoimenpitein.
Päätös Merkittiin, että Minna Reijonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Omistajaohjausjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle, että oheisen kauppakirjan mukaiset Pohjois-Karjalan Sähkö Oy osakkeet myydään Kuopion Energia Oy:lle yhteensä 4.250.000 eurolla. Kauppakirjaan voidaan tehdä tarvittaessa teknisluonteisia tarkistuksia kansliatoimenpitein.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |