RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 14.08.2018/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 60 | Asianro 3997/02.02.00/2018 |
Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan tilannekatsaus
Talouspäällikkö Raija Heinonen
Kasvu ja oppiminen / taloushallintopalvelut
Kuopio 2030 –strategian toteuttamiseksi vuoden 2019 toiminnan suunnittelu käynnistyi kevään 2018 aikana johdon yhteisseminaareissa sekä valtuuston strategia- ja talousseminaarissa 14.5.2018. Lisäksi valmistelun lähtökohtia on käsitelty lautakuntien ja johtoryhmien seminaareissa.
Varsinaisesta palvelualuekohtaisesta talousarvioraamista kaupunginhallitus päättää 20.8.2018.
Talousarvion valmistelutilannetta esitellään lautakunnalle kaikissa syyskauden kokouksissa, joista ensimmäinen on elokuussa. Lautakuntien kanssa yhteistyössä valmisteltavat palvelualueiden talousarvioesitykset tulee olla valmiit 24.9.2018.
Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan talousarvioehdotusta ensimmäisen kerran 5.11.2018 ja samana päivänä se esitellään valtuustolle ja lautakunnille. Kaupunginhallitus päättää talousarvioesityksestä 12.11.2018. Kaupunginvaltuusto käsittelee kaupunginhallituksen talousarvioesityksen ensimmäisen kerran 3.12.2018 ja hyväksyy vuoden 2019 talousarvion 10.12.2018.
Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 käyttösuunnitelma hyväksytään tammikuun 2019 kokouksessa.
Vaikutusten arviointi -
Valmistelija
Raija Heinonen | puh. +358 44 718 4221 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi kokouksessa esitellyn vuoden 2019 talousarvion laadinnan tilannekatsauksen.
Päätös Esittelytekstiin tehtiin tekninen korjaus, poistettiin kappale: ” Varsinaisesta palvelualuekohtaisesta talousarvioraamista kaupunginhallitus päättää 20.8.2018.”
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Raija Heinonen poistui kokouksesta klo 17.53 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |