Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 12.09.2018/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 68

Asianro 7272/12.04.01.01/2018

 

 

Ylimääräinen asia: Inhimillisestä virheestä johtunut päällekkäisvaraus Kuopio-hallilla

 

 

Palvelupäällikkö  Saku Kekäläinen
Liikuntahallit ja paikat

 

Kuopiossa useana vuonna järjestettyjä Savolaisia Suurmarkkinoita ehdotetaan siirrettäviksi kaksi viikkoa alkuperäistä ajankohtaa myöhemmäksi ja niitä esitetään järjestettäviksi 24.-25.11.2018. Syynä ajankohdan muutokselle on tapahtuman varauksessa sattunut inhimillinen ja tahaton virhe, minkä seurauksena Kuopio-halli oli varattu samalle ajankohdalle kahdelle eri tapahtumalle. Toinen tapahtuma on saksalaisen Scooter-yhtyeen konsertti, joka järjestetään 9.11.2018.

 

Tilanteeseen löydettiin hyvässä hengessä neuvotteluratkaisu, jonka mukaan Savolaisten Suurmarkkinoiden ajankohtaa muutetaan ja ne järjestetään 24.-25.11.2018 Kuopio-hallissa. Kuopion kaupunki puolestaan antaa Kuopio-hallin veloituksetta käyttöön tapahtumajärjestäjälle vuosien 2018 ja vuoden 2019 tapahtumille.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan neuvotellun sovintosopimuksen.

 

Liitteet

16

7272/2018 Sovintosopimus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Juhani Savolainen

puh. +358 44 748 2364           

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

Mika Mäkäräinen

puh. +358 44 718 5012

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa