Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 18.09.2018/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 66

Asianro 7379/12.01.00.02/2018

 

 

Kuopion Lyseon lukion IB-linjan opiskelijavalinnan perusteiden muuttaminen määräajaksi kevään 2019 yhteisvalinnassa

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

                                                          Selostus ja perustelu

 

                                                   Taustaa

 

Opiskelijaksi ottamisen perusteet lukiokoulutuksessa määritellään opetusministeriön asetuksessa 856/2006. Asetuksen 2 §:ssä todetaan, että mikäli lukiokoulutukseen hakeutuvia on enemmän kuin täytettäviä opiskelupaikkoja, opiskelijat otetaan lukioon perusopetuksen päättötodistuksen äidinkielen ja kirjallisuuden, toisen kotimaisen kielen, vieraitten kielten, uskonnon tai elämänkatsomustiedon, historian, yhteiskuntaopin, matematiikan, fysiikan, kemian, biologian, terveystiedon ja maantiedon arvosanojen aritmeettisen keskiarvon osoittamassa järjestyksessä. Keskiarvo lasketaan sadasosan tarkkuudella. Mikäli useammalla hakijalla on sama keskiarvo, otetaan valinnassa huomioon hakijoiden esittämät hakutoiveet ja sen jälkeen hakijoiden kaikkien aineiden aritmeettinen keskiarvo. Edelleen 2 §:n kolmannessa momentissa todetaan, että koulutuksen järjestäjä voi ottaa osan opiskelijoista muilla kuin perusopetuksen päättötodistuksella koulutukseen hakevista.

 

                             Asetuksen 3 §:ssä todetaan, että jos koulutuksen järjestäjä käyttää 2 §:ssä tarkoitetussa opiskelijavalinnassa pääsy- tai soveltuvuuskokeita, saadaan kokeiden tulokset ottaa valinnassa huomioon siten, että niiden vaikutus on enintään puolet enimmäispistemäärästä.

                             Asetuksen 3 §:ssä todetaan myös, että otettaessa opiskelijoita lukiokoulutukseen, jossa noudatetaan opetussuunnitelmaa, jossa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta, voidaan 2 §:ssä tarkoitettua keskiarvoa laskettaessa ottaa huomioon samassa pykälässä mainittujen tai muiden opetuksessa painotettujen oppiaineiden arvosanat koulutuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Koulutuksen järjestäjä voi huomioida myös hakijan muun koulutuksen, harrastukset tai muut lisänäytöt. Edellä todettujen lisänäyttöjen vaikutus yhdessä mahdollisten pääsy- tai soveltuvuuskokeiden kanssa ei saa ylittää puolta enimmäispistemäärästä.

 

                             Asetuksen 4 §:ssä todetaan, että tätä asetusta sovelletaan myös valittaessa opiskelijoita International Baccalaureate , European Baccalaureate ja Reifeprüfung -tutkintoihin johtaviin opintoihin. Lisäksi koulutuksen järjestäjä voi selvittää hakijoiden opetuskielen riittävyyttä.

 

Tällä hetkellä Kuopion Lyseon lukion IB-linjan opiskelijat valitaan edellä kuvatun asetuksen 2 §:ssä mainitun perusopetuksen päättötodistuksen lukuaineiden artimeettisen keskiarvon ja pääsykokeen perusteella. Pääsykoe muodostuu englannin, matematiikan ja äidinkielen kokeista sekä haastattelusta.

 

Molempien osatekijöiden maksimipistemäärä on 10 pistettä.

 

Kuopion Lyseon lukion IB-linjan henkilökunta on useana vuonna keskustellut siitä, tuottaako nykymuotoinen pääsykoe opiskelijan opinnoissa menestymisen kannalta oppilaitokselle oleellista tietoa ja voiko pääsykoe joissain tapauksissa muodostua IB-linjasta kiinnostuneelle opiskelijalle hakemisen esteeksi. Lisäksi valtakunnallisia korkea-asteen opiskelijavalinnan kriteerejä on uudistettu ja uudistetaan jatkossa yhä enemmän siihen suuntaan, että valmistautumista vaativista pääsykokeista luovutaan ja todistusvalinnan painoarvo kasvaa.

 

                             Kuopion Lyseon lukion rehtori esittää kokeiltavaksi, että IB-linjan opiskelijavalinnan perusteita muutetaan kevään 2019 yhteisvalinnassa määräajaksi niin, että pääsykokeesta luovutaan. Pääsykokeen tilalle opiskelijavalinnan toiseksi kriteeriksi asetuksen 856/2006 2 §:ssä mainitun perusopetuksen päättötodistuksen lukuaineiden artimeettisen keskiarvon rinnalle tulisi perusopetuksen päättötodistuksen painotettu keskiarvo, jossa oppilaan päättötodistuksen arvosanoista äidinkielen ja kirjallisuuden, englannin ja matematiikan arvosanat kerrotaan kahdella. Molempien keskiarvojen maksimipistemäärä opiskelijavalinnassa olisi kymmenen pistettä. Opiskelijavalinnassa käytetty yhteispistemäärä olisi 20 pistettä, josta asetuksen 3 §:ssä mainittu painotettu keskiarvo ei muodosta yli puolta enimmäispistemäärästä.

 

                             Äidinkielen ja kirjallisuuden, englannin ja matematiikan arvosanojen painottaminen on perustelua sen vuoksi, että ne ovat kaikille pakolliset IB-ohjelman oppiaineet. Lisäksi matematiikan arvosanan on todettu olevan varsin hyvin verrannollinen opintomenestykseen myös muissa oppiaineissa.

 

Asiaa on käsitelty IB-opettajien kokouksissa 21.9.2018 ja 4.10.2018.

 

Kyseessä olisi määräaikainen kokeilu, joka koskisi kevään 2019 yhteisvalintaa. Opiskelijavalinnan tuloksia seurataan ja opiskelijavalinnan kriteerit keväästä 2020 alkaen muotoillaan syksyllä 2019.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

 

Esitys                                              Esitän, että Kuopion Lyseon lukion IB-linjan opiskelijavalinnan perusteita muutetaan kevään 2019 yhteisvalinnassa siten, että pääsykokeesta luovutaan ja oppilasvalinnan perusteena käytetään perusopetuksen päättötodistuksen lukuaineiden aritmeettista keskiarvoa (max 10 p) ja sen rinnalla perusopetuksen päättötodistuksen painotettua keskiarvoa, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden, englannin kielen ja matematiikan arvosanat kerrotaan kahdella

(max 10 p). Enimmäispistemäärä (20 p) ja valinnan perusteet ovat opetusministeriön asetuksen (856/2006) mukaiset. Muutos on määräaikainen ja koskee kevään 2019 opiskelijavalintaa.

                                                                                      

 

 

Liitteet

4

7379/2018 Esimerkkitapaus yhteispistemäärän laskemisesta

 

Viiteaineisto

1

7379/2018 Opetusministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista lukiokoulutuksessa

 

                                                          Valmistelija                                                           

Samuli Laitinen

puh. +358 44 718 4562

Antti Kervinen

puh. +358 44 718 4040

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa