RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 05.09.2018/Pykälä 160
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 160 | Asianro 6544/10.00.02.01/2018 |
Rautaniemessä sijaitsevien kytkettyjen pientalotonttien luovutusehtojen muuttaminen
Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut
Kaupungilla on omistuksessaan Rautaniemessä Keilanrinteen asemakaava-alueella vapaita rakentamattomia asuinpientalotontteja, joille voimassa oleva asemakaava mahdollistaa kytkettyjen pientalojen tai rivitalojen rakentamisen.
Tontit olivat aikaisemmin haettava kaupunkirakennelautakunnan päätöksen 28.2.2018 § 40 mukaisesti toisiinsa kytkettyinä pientalotontteina pääosin omakotitonttien luovutusperiaatteiden mukaisesti.
Kyseisiin tontteihin ei tonttihaussa kohdistunut juurikaan kysyntää, joten kaupunkirakennelautakunnalle esitetään tonttien muuttamista rivitalotonteiksi sekä niiden hinnoittelua uudelleen kaupunkirakennelautakunnan 2.12.2015 § 209 hyväksymien Keilanrinteen alueen tonttien hinnoitteluperusteiden mukaisesti.
Tonttien sijainti on esitetty oheisissa kartoissa.
Sijainti
Asemakaavakartta
Tontit on asemakaavassa osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi (AP). Rakennusoikeus tonteilla määräytyy asemakaavassa rakennusalaksi osoitetun alueen pinta-alan mukaan, rakennuksen suurimman sallitun kerrosluvun ollessa kolme. Rakennusoikeutta koko AP- alueella on 4 000 k-m² ja alueen pinta-ala on 4 354 m².
Tällä hetkellä Keilarinteen kortteliin 297-37-145 kuuluvasta AP- alueesta on muodostettu kymmenen tonttia. Tonttijakoa ja kiinteistöjaotusta muutettaisiin siten, että AP- alue voitaisiin luovuttaa joko yhtenä tai kahtena tonttina.
Vuokran määrittämiseen tontilla esitetään käytettäväksi rakennusoikeuden yksikköhintaa kaupunkirakennelautakunnan 2.12.2015 § 209 hyväksymien Keilanrinteen alueen tonttien hinnoitteluperusteiden mukaisesti. Rakennusoikeuden hinta Keilanrinteen korttelissa 297-37-145 on 101,79 €/k-m². Hinta on sidottu elinkustannusindeksin pistelukuun 1 935 (joulukuu 2017). Tontin vuosivuokra on 4 % sen arvosta.
Vaikutusten arviointi Pienille rivitalotonteille on tällä hetkellä kysyntää, joten tämän päätösesityksen ansiosta Kuopion kaupungin pienten rivitalotonttien tarjonta paranee. Lisäksi päätösesitys on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska tonttien luovuttaminen edistää rakennusalan työllisyyttä.
Esitys Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että Rautaniemen Keilanrinteellä korttelissa 145 sijaitsevat AP-tontit luovutetaan seuraavasti:
− Tontit voidaan luovuttaa vuokraamalla rivi- tai luhtitalorakentamiseen.
− Rakennusoikeuden hinta tonteilla on 101,79€/k-m².
− Vuosivuokra on 4 % tontin pääoma-arvosta. Hinta on sidottu elinkustannusindeksin pistelukuun 1 935 (12/2018).
− Tonteille rakentaminen on toteutettava siten, että vähintään 50 % rakennusoikeudesta tulee käytettyä.
− Muutoin noudatetaan varauksen ja vuokrauksen yhteydessä tarkemmin sovittavia tavanomaisia asuntotonttien varaus- ja vuokrausehtoja.
Valmistelija
Jarkko Tossavainen |
|
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |