RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 10.09.2018/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 52 | Asianro 1564/00.00.01.02/2018 |
Yhtiökokousedustajien ja hallituksen jäsenten nimeäminen perustettaviin työterveyshuollon yhtiöihin
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 27.8.2018 § 232 päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen yhtiöittämistä. Yhtiöitä esitetään perustettavaksi kaksi, In-House –yhtiönä toimiva Järviseudun Työterveys Oy ja markkinoilla toimiva yhtiö Kallaveden Työterveys Oy. Kaupunginvaltuusto käsittelee yhtiöittämistä kokouksessaan 17.9.2018. Osakassopimusten mukaan Kuopion kaupungin tulee nimetä molempiin yhtiöihin yhtiökokousedustaja ja Järviseudun Työterveys Oy:n hallitukseen puheenjohtaja ja varsinainen jäsen ja Kallaveden Työterveys Oy:n hallitukseen yksi varsinainen jäsen.
Hallintosäännön 33 §:n ja kaupungin konserniohjeen 6 §:n mukaan omistajaohjausjaoston tehtävänä on määrätä kaupungin edustajat yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden yhtiö-, yhtymä- ja vuosikokouksiin.
Konserniohjeen mukaisesti omistajaohjausjaosto nimeää edustajat ao. yhtiökokouksiin tai vastaaviin sekä hallituksiin tai vastaaviin.
|
|
|
|
|
|
Valmistelija
Pirjo Salmelainen | puh. +358 44 718 2807 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto nimeää yhtiökokousedustajat em. yhtiöihin ja puheenjohtajan ja varsinaisen hallituksen jäsenen Järviseudun Työterveys Oy:n hallitukseen ja varsinaisen hallituksen jäsenen Kallaveden Työterveys Oy:n hallitukseen mikäli kaupunginvaltuusto päättää perustaa yhtiöt. Nimeämiset ovat voimassa kuluvan valtuustokauden 2017 – 2021 loppuun.
Päätös Merkittiin, että Minna Reijonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana. Omistajaohjausjaosto päätti nimetä Järviseudun Työterveys Oy:n ja Kallaveden Työterveys Oy:n yhtiökokousedustajaksi Neeta Röppäsen. Omistajaohjausjaosto päätti nimetä Järviseudun Työterveys Oy:n hallituksen puheenjohtajaehdokkaaksi Veijo Karkkosen ja hallituksen varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi Olli-Pekka Ryynäsen sekä Kallaveden Työterveys Oy:n hallituksen varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi Kaisa Kanteleen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |