RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 186
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
6165/2018 Sijaintikartta, avo-ojat 1-3 | |
6165/2018 Muistutus hulevesisuunnitelmasta 5.9.2018 |
§ 186 | Asianro 6165/10.03.01.00/2018 |
Julkulan täydennysrakennusalueen (Rysä, Katiska ja Merta) hulevesisuunnitelman hyväksyminen
Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Selostus ja perustelu Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi kokouksessaan 15.8.2018 § 156 otsikossa mainitun hulevesisuunnitelmaehdotuksen nähtäville:
Hulevesisuunnitelmaehdotus oli julkisesti nähtävänä 20.8. - 6.9.2018 valtuustotalon aukioloaikana kaupunkiympäristön palvelualueen asiakaspalvelussa sekä kaupungin internetsivuilla ositteessa: www.kuopio.fi.
Nähtävillä oloaikana suunnitelmaan jätettiin yksi muistutus, joka on liitteenä.
Muistutus Muistutuksessa otetaan kantaa ojan sopeutumisesta ympäristöön. Lisäksi muistutuksessa esitetään ojan putkittamista rannan puoleisesta päästä.
Vastine Hulevesien kokonaisvaltaisen hallinnan kannalta paras tapa hulevesien keräämiseen ja johtamiseen on luonnonmukainen avoin kuivatusjärjestelmä (avo-oja). Hulevesien johtamisen avo-ojassa tarkoituksena on johtaa hulevettä siten, että virtaama hidastuu ja epäpuhtauksien laskeutuminen ja imeytyminen maaperään mahdollistuu.
Hulevesien johtaminen hulevesiviemärissä ei mahdollista hulevesien imeytymistä maaperään, minkä lisäksi se johtaa hulevedet liian nopeasti ja käsittelemättöminä purkuvesistöön. Tämä aiheuttaa suuria virtaamavaihteluja, rantavyöhykkeen eroosiota ja heikentää veden tilaa.
Oja toimii myös alueen hulevesien tulvareittinä Välilahteen. Ojan tulvaherkkyys on hulevesiviemäriä huomattavasti pienempi.
Julkulan täydennysrakentamisalueen lähivirkistysalueen kuivattamiseksi rakennetaan tulevan kuntopolun viereen avo-oja (sijaintikartan oja 3) välille Välilahdentie - Välilahti.
Muistutus ei johda hulevesisuunnitelman muutoksiin.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Julkulan täydennysrakennusalueen hulevesisuunnitelman ilman muistutuksessa esitettyjä muutoksia.
Liitteet | 12 | 6165/2018 Sijaintikartta, avo-ojat 1-3 |
| 13 | 6165/2018 Muistutus hulevesisuunnitelmasta 5.9.2018 |
Valmistelija
Jarmo Laaksoviita | puh. +358 44 718 5334 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |