Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Karttulan pitäjäraati
Pöytäkirja 23.10.2018/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 45

Asianro 7084/07.01.02/2018

 

 

Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke

 

 

 

Karttulan pitäjäraati on saanut Lähidemokratiajaostolta kehittämismäärärahaa 24.000 euroa nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) edistämiseen. Pitäjäraadin vuoden 2018 painopisteenä ovat nuoret ja ikäihmiset.

 

                                                    Hanke toteutetaan Karttulan, Pihkainmäen ja Airakselan alueella, tavoitteena on koululaisten ja nuorten sekä ikäihmisten kohtaaminen ATK-taitojen opetustilanteessa.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                        Käydään läpi kehittämishankkeen kuulumiset.

                         

 

Päätös                                        Karttulan pitäjäraati sai kehittämismäärärahaa nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja IT-kansalaistaitojen kehittämiseen sekä robotiikan esittelyyn.

 

Robotiikka: Savonia AMK:n kouluttaja järjestää robotiikan teemailtoja 3 - 6 luokkalaisille sekä yläkoululaisille:

 

ti 20.11. Pihkainmäen koulu (mukana myös nuorisotyöntekijät)

klo 15.00 - 16.30, 3 - 6 -luokkalaiset

klo 17.00 - 18.30, 7 - 9 -luokkalaiset

 

ke 28.11. Kissakuusen koulu

aikataulut vahvistuvat myöhemmin.

 

Mukaan mahtuu kerrallaan 12 lasta/nuorta. Teemailloissa kokeillaan erilaisia laitteita ja mahdollisesti myös VR-laseja!

 

Keskusteltiin myös robotiikkaan liittyvistä pysyvämmistä ratkaisuista. Olisiko määräajaksi vuokrattavat laitteet, pelit sijoitettavissa esim. kouluihin?

 

Ikäihmisten ja nuorten IT-kansalaistaitojen edistämiseen ja robotiikkaan liittyvistä laitteista (kannettavat tietokoneet, jne.) pyydetään tarjoukset. Lisäksi selvitetään laitteiden sijoituspaikkoja, juridiset laitteiden ja ohjelmistojen omistukseen liittyvät seikat varmistetaan myös.

 

Päätös hankinnoista tehdään sähköpostikokouksella.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa