RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 29.10.2018/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 27 | Asianro 1818/00.01.02.00/2018 |
Kuopion Pitäjäraatien vuoden 2018 kehittämisrahatoimenpiteiden toteutuminen ja toiminnan arviointi
Vuoden 2018 Lähidemokratiajaoston myöntämän kehittämismäärärahan hakuun järjestettiin kaksi hakukierrosta, ensimmäisen hakukierroksen päätökset tehtiin maaliskuussa ja toisen hakukierroksen päätökset tehtiin kesäkuussa.
Pitäjäraatien kehittämisrahalla toteutettavat toimenpiteet oman alueensa elinvoiman, viihtyisyyden ja paikallisen vaikuttamisen edistämiseksi ovat tällä hetkellä toteutuneet seuraavasti:
Juankoski: Pitäjäraati toteuttaa yhdessä alueen kylien kanssa kylämarkkinointikokonaisuuden, jossa tavoitteena on innostaa ja rohkaista kyliä panostamaan oman kylänsä markkinointiin ja tiedottamiseen. Loppusyksyn aikana kylien on mahdollista hakea avustusta mm. sähköisen markkinointimateriaalin toteuttamiseen. Marraskuussa julkistetaan - Minun pitäjäni -valokuvakilpailu, johon asukkaat voivat lähettää valokuvia, jotka kuvastavat henkilön suhdetta omaan elinympäristöönsä. Pitäjäraati tulee käyttämään kuvia Juankosken aluemarkkinoinnissa.
Karttula: Karttula on käynnistänyt yhteistyön kaupungin nuorisopalveluiden kanssa Karttulan nuorten parissa. Pitäjäraadin rahoituksen avulla on lisätty nuorisotyöresurssia alueelle. Yhteistyö Kirkonkylät palvelukeskuksina hankkeen kanssa keskittyy ikäihmisiin ja heidän käytössään olevien palveluiden kokoamiseen palveluesitteeseen. Tietoteknisten kansalaistaitojen kartuttaminen on valmistelussa.
Maaninka: Pitäjäraati toteutti alkusyksystä tonttimarkkinointikampanjan Savon Sanomissa ja sosiaalisessa mediassa. Kampanjassa markkinointiin mm. Käärmelahden uusia omakotitalotontteja. Toisena kokonaisuutena on viety eteenpäin luonto- ja erämatkailun kehittämisen kokonaisuutta. Asiaan liittyen järjestetään työpaja 7.11. Tuovilanlahdessa.
Nilsiä: Nilsiäläiset ovat keskittyneet Nilsiän markkinointiviestinnällisen näkyvyyden parantamiseen. Pitäjäraati on tehnyt yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa siten, että pitäjäraati toteuttaa infotaulut taajamakeskustaan ja niihin kylätaajamiin, jotka haluavat infotaulun omalle kylälleen. Nilsiä Pitäjä ry:n ja Nike ry:n kanssa tehtävän yhteistyön tarkoituksena on rakentaa toimiva yhteistyöverkosto tiedottamiseen ja infotaulujen sisällön tuotantoon.
Riistavesi: Riistavesi haki ensimmäisessä kehittämisrahahaussa rahoitusta mainospylonin hankintaan valtatie 9:llä Riistaveden kohdalle. Lisäksi tarkoituksena on kehittää Riistavesi.fi – sivustoa.
Mainospylonin toteuttamisen painopiste on ollut käytännön viranomais- ja rakentamistyön koordinoinnissa.
Vehmersalmi: Vehmersalmella on toteutettu Maaseudun Sivistysliiton kanssa penkkikahvilat ja kyläkävelyt. Tapahtumissa on osallistettu alueen asukkaat arvioimaan oman elinympäristönsä tilaa ja innostettu ideoimaan toimenpiteitä viihtyisyyden parantamiseksi.
Pitäjäraatien alueella tapahtuvan kehittämistoiminnan tukena ovat olleet Kirkonkylät palvelukeskuksina – hanke sekä Juankoskella Pato-hanke.
Kirkonkylät palvelukeskuksina hankkeen esittely: yhteistyökoordinaattori Mika Tsupari
Juankosken Palveluiden uudistaminen ja kehittäminen yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa – Pato- hankeen esittely: projektipäällikkö Anneli Manninen
Vaikutusten arviointi
Viiteaineisto | 1 | 1818/2018 Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen tilannekatsaus 29.10.2018 |
| 2 | 1818/2018 PATO-hankkeen tilannekatsaus 29.10.2018 |
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Va. hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kirsti Turunen
Asiasta käydään keskustelu alustusten pohjalta ja päätetään tarvittavista toiminnallista muutoksista.
Päätös Liisa Jokela, Tarja Salmi, Mika Tsupari ja Anneli Manninen kertoivat kehittämistoimenpiteiden toteutumisesta ja arvioivat toimintaa pitäjäraatien alueilla.
Lähidemokratiajaosto merkitsi esitykset tiedoksi. Toimintaa jatketaan samansuuntaisesti.
Merkitään, että puheenjohtaja Jaakko Kosunen poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 11.30.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |