RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 06.11.2018/Pykälä 82
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
8886/2018 Esitys perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäiviksi 2019 - 2020 |
§ 82 | Asianro 8886/12.00.01.00/2018 |
Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2019 - 2020
Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö
Perusopetuslain (628/98) 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.
Lukuvuonna 2019 - 2020 on 187 koulun työpäivää.
Perusopetusasetuksen (852/98) 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.
Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään muun muassa työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista.
Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna 2019 - 2020 alkaa aikaisintaan 12.8.2019 ja päättyy viimeistään 30.5.2020. Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 tuntia/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä.
Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää ko. asiat.
Työ- ja vapaapäivien lv 2019–2020 luonnos on ollut kommentoitavana kouluilla ja sitä on käsitelty seuraavissa kokouksissa:
- perusopetuksen rehtorikokous 2.8.2018
- lukiokoulutuksen johtotiimi 7.8.2018
Yhteenvetona on päädytty seuraavaan esitykseen:
- koulut alkavat 12.8.2019
- viikon mittainen syysloma on viikolla 42
- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 21.12.2019
- kevätlukukausi alkaa 2.1.2020
- viikon mittainen talviloma on viikolla 10
- vapaapäivä 22.5.2020
- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina 30.5.2020
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että
- koulut alkavat 12.8.2019
- viikon mittainen syysloma on viikolla 42
- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 21.12.2019
- kevätlukukausi alkaa 2.1.2020
- viikon mittainen talviloma on viikolla 10
- vapaapäivä 22.5.2020
- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina 30.5.2020
Liitteet | 1 | 8886/2018 Esitys perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäiviksi 2019 - 2020 |
Valmistelija
Antti Kervinen | puh. +358 44 718 4040 |
Eila Kumpulainen | puh. +358 44 718 4001 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |