RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 06.11.2018/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
8867/2018 Vaikutusten arviointi |
§ 85 | Asianro 8867/12.01.00.02/2018 |
Kuopion kaupungin päivälukioiden aloituspaikkojen määrän lisääminen 1.8.2019
Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö
Lukion aloituspaikkojen kokonaismäärän lisäykselle Kuopiossa on tarve. Vuonna 2018 yli 80 ensisijaista hakijaa jäi ilman lukion aloituspaikka. Kaupunkilukioiden keskiarvorajaksi muodostui 7,58. Keskiarvo on valtakunnallisessa vertailussa korkea. Kuopion kaupungin perusopetuksen yhdeksäsluokkalaisten määrä on kevään 2018 yhteishaussa 163 oppilasta edellistä vuotta suurempi.
Kevään 2019 yhteisvalinnassa aloituspaikkoja ehdotetaan lisättävän 22 paikalla, jolloin aloituspaikkojen kokonaismäärä on 814. Näistä 799 sijoitetaan varsinaisessa oppilaaksiotossa lukio-opetuspäällikön erillisellä päätöksellä ja viisitoista aloituspaikkaa jää käytettäväksi, mikäli lisäpaikkatarvetta ilmenee.
Vuoden 2019 talousarvioesityksessä lisäpaikkojen järjestämiseen on esitetty 42 000 euron määräraha.
Vaikutusten arviointi Liitteenä
Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että Kuopion päivälukioiden aloituspaikkojen määrää lisätään vuoden 2019 opiskelijavalinnassa 22 paikalla, jolloin aloituspaikkojen kokonaismäärä syksyllä 2019 on 814 aloituspaikkaa.
Liitteet | 4 | 8867/2018 Vaikutusten arviointi |
Valmistelija
Antti Kervinen | puh. +358 44 718 4040 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Korjattiin teknisenä korjauksena ensimmäiseen kappaleeseen vuoden 2018 tilalle vuosi 2019.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |