RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Karttulan pitäjäraati
Pöytäkirja 27.11.2018/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 52 | Asianro 7084/07.01.02/2018 |
Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke
Karttulan pitäjäraati on saanut Lähidemokratiajaostolta kehittämismäärärahaa 24.000,00 euroa nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) edistämiseen. Pitäjäraadin vuoden 2018 painopisteenä ovat nuoret ja ikäihmiset.
Hanke toteutetaan Karttulan, Pihkainmäen ja Airakselan alueella, tavoitteena on koululaisten ja nuorten sekä ikäihmisten kohtaaminen ATK-taitojen opetustilanteessa.
Päätösehdotus Käydään läpi kehittämishankkeen kuulumiset ja päätetään laitehankinnoista.
Päätös Karttulan nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja kansalaistaitojen (ATK) kehittämishanke toteutetaan vuoden 2019 aikana Karttulan, Pihkainmäen, Airakselan ja Syvänniemen alueella.
ATK-hankintoihin liittyvät tarjoukset on pyydetty ITC-Solution Groupilta, Gigantilta ja Powerista.
Päätettiin hankkia tarvittavat laitteet ITC-Solution Groupilta sekä Gigantista. Hankintahinnat ovat tarjousten mukaiset/tarjousten puitteissa.
Pitäjäraati laatii laitteiston lainaamista ja palauttamista koskevat säännöt ja ehdot sekä varauskalenterin, jotta mahdollistetaan laitteiston sujuva lainaaminen ja teemailtojen tai –tapahtumien järjestäminen asukkaille.
Laitteiden säilytyspaikkaa on selvitelty, kyseessä oltava lukittava tila, vähintään kaapisto. Päätettiin tiedustella toimistohuonetilan vuokrahintaa Tilakeskukselta (vuokra 9 e/m2, kustannukset vuositasolla n. 756 e, ei sisällä siivousta).
Asukastupa voi toimia opetustilana.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |