RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
7653/2018 Valtuustoaloite |
Perusturva- ja terveyslautakunta | 82 § | 20.11.2018 |
Kaupunginhallitus | 338 § | 26.11.2018 |
§ 111 | Asianro 7653/00.04.02/2018 |
Valtuustoaloite / puheterapeutin koulutuksen järjestämisen edesauttaminen Kuopioon
Päätöshistoria
Perusturva- ja terveyslautakunta 20.11.2018 82 §
Perussuomalainen kaupungin valtuutettu Minna Reijonen ja 30 muuta allekirjoittanutta ovat tehneet valtuustoaloitteen puheterapeuttien koulutuksen järjestämisen edesauttamisesta Kuopiossa. Valtuustoaloite jaetaan esityslistan liitteenä.
Valtuustoaloitteen tekijät esittävät, että Kuopio pyrkii edistämään aktiivisesti puheterapeutin koulutuksen pikaista saamista Kuopioon.
Vastaus valtuustoaloitteeseen
Lähes koko Suomessa, mutta erityisesti Itä-Suomen alueella on ollut jo vuosia pula puheterapeuteista. Myös Kuopion kaupungin on ollut jo usean vuoden ajan vaikea saada rekrytoitua puheterapeutteja. Suomessa nykyiset puheterapeuttien koulutusmäärät yliopistoissa ovat liian pieniä tarpeeseen verrattuna. Tulevaisuudessa Itä-Suomen yliopisto (Kuopion kampus) voisi tukea mahdollisuuksien mukaan puheterapiakoulutuksen valtakunnallista lisäämistä siten, että puheterapeuttien koulutusohjelma tulisi Itä-Suomen yliopistoon. Pohjois-Savosta sekä muualta lähialueelta löytyy puheterapeutteja asiantuntija luennoitsijoiksi yliopiston vakinaisen henkilökunnan lisäksi.
Vasta valmistuneet puheterapeutit jäävät useimmiten töihin opiskelupaikkakunnalle ja sen lähiympäristöön (Kangas 2011, Pro gradu). Mikäli puheterapeuttikoulutus tulisi Kuopioon, löytyy Kuopion ja lähiseudun terveyskeskuksista ja KYS:sta puheterapeutteja, jotka voivat ohjata opiskelijoiden sekä orientoivaa että syventävää harjoittelua. Myös työuran alkaessa uuden työntekijän perehdytyksen järjestämiseksi on hyvät mahdollisuudet.
Puheterapiakoulutus kuuluu kuitenkin pääasiassa yliopistolaitoksen vastuulle ja koulutuksen lisätarve valtakunnallisesti on ilmeinen. Kuopion kaupunki voi omalta osaltaan olla tukemassa joko koulutuksen lisäämistä nykyisissä koulutuspaikoissa tai mikäli koulutuspaikkojen määrän lisääminen katsotaan perustelluksi, koulutuksen aloittamista Kuopion yliopistossa. Toimivalta asiassa on kuitenkin yliopistolaitoksella ja kaupungilla ei ole tässä asiassa itsenäistä päätösvaltaa.
Liitteet |
| 7653/2018 Valtuustoaloite |
Viiteaineisto |
|
|
Valmistelija
Pertti Lipponen | puh. +358 44 718 6271 |
Terttu Hirvonen |
|
Tiina Kangasaho |
|
Hanna-Mari Tanninen | puh. +358 44 718 6513 |
Niina Happonen |
|
Hertta Ollikainen |
|
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen
Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy tehdyn selvityksen ja antaa selvityksen edelleen kaupunginhallitukselle ja –valtuustolle vastauksenaan tehtyyn aloitteeseen.
Päätös
Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.
Terveydenhoidon palvelujen päällikkö Hanna-Mari Tanninen ja puheterapeutti Tiina Kangasaho poistuivat kokouksesta klo 15.40 tämän asian päätöksenteon jälkeen.
Kaupunginhallitus 26.11.2018 338 §
Liitteet |
| 7653/2018 Valtuustoaloite |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Liitteet | 20 | 7653/2018 Valtuustoaloite |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |