RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 104
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallitus 310 § 5.11.2018
Kaupunginhallitus 316 § 12.11.2018
Kaupunginvaltuusto 99 § 3.12.2018
§ 104 | Asianro 4559/02.02.00/2018 |
Talousarvio 2019 ja toimintasuunnitelma 2019 - 2022
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 5.11.2018 310 §
Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kunta-strategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla näiden ohjauksen ja valvonnan välineitä. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys ei sisällä yhteistoimintalain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä.
Kaupungin yhteistyötoimikunta käsittelee asiaa kokouksessaan 9.11.2018.
Vaikutusten arviointi
Esitys
Vakiintuneen käytännön mukaan kaupunginhallitus käy kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen läpi ns. ensimmäisessä lukemisessa keskustellen talousarvioehdotuksesta esittäen kysymyksiä ja lisäselvityspyyntöjä talousarvion valmistelijoille. Talousarvioehdotuksen toinen käsittely, jossa kaupunginhallitus päättää esityksestään kaupunginvaltuustolle, on maanantaina 12.11.2018.
Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen esitys Kuopion kaupungin talousarvioksi 2019 ja taloussuunnitelmaksi 2019 – 2022 jaetaan esityslistan liitteenä
kaupunginhallituksen kokoukseen osallistuville.
Liitteet |
| 4559/2018 Kuopion kaupungin talousarvio 2019 toiminta- ja taloussuunnitelma 2019 - 2022, kaupunginjohtajan esitys |
|
|
|
Valmistelija
Jaana Kuuva | puh. +358 44 718 2788 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2019 talousarvioehdotusta sekä vuosien 2019 - 2022 taloussuunnitelmaa ns. ensimmäisessä lukemisessa.
Päätös Kokouksessa olivat läsnä asiaa käsiteltäessä henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen, va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, talouspäällikkö Riitta Kokkonen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen.
Merkittiin, että apulaiskaupunginjohtajat Jari Kyllönen ja Pekka Vähäkangas sekä toimitilajohtaja Hannu Väänänen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Kaupunginhallitus 12.11.2018 316 §
Merkitään, että kaupunginhallitus kävi läpi kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen ns. ensimmäisessä lukemisessaan maanantaina 5.11.2018.
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus jaettiin kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä 5.11.2018.
Kirjallisena saapuneet talousarvion muutosesitykset jaetaan kaupunginhallituksen kokouksessa.
Liitteet |
| 4559/2018 KH TA-muutosesitykset 12112018 |
|
| 4559/2018 Kaupungin yhteistyötoimikunta 9.11.2018 |
Viiteaineisto |
| 4559/2018 Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätös 6.11.2018 |
|
| 4559/2018 Kopan varahenkilöjärjestelmän ta 2019 |
Valmistelija
Jaana Kuuva | puh. +358 44 718 2788 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2019 talousarvion ja vuo-sien 2019-2022 taloussuunnitelman.
1. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019 - 2022 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen,
yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen. Talousarvioesitys ei sisällä yhteistoimintalain 4 § 2 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä.
2. Talousarviossa annetaan valtuutus jatkaa jo aloitetut mutta tilinpäätöksessä 2018 keskeneräisiksi todettavat
investointihankkeet vuodelle 2019 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.
3. Kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusia yritystilojen ja – alueiden rakentamis- ja
ostohankkeita kokonaiskustannusarvioltaan 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan valtuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.
4. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen
ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa talousarvion rahoitusosan sitovien erien osoittamissa rajoissa. Lisäksi valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä talousarvioon sisältymättömiä yritystilojen rakentamis- ja ostohankkeiden edellyttämiä toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.
5. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa talousjohtajan nostamaan
tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden
turvaamiseksi.
Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan
kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.
Päätös Merkittiin, että kokouksessa olivat läsnä asiaa käsiteltäessä va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, talouspäällikkö Riitta Kokkonen ja taloussuunnittelija Riitta Puustinen.
Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019–2022 taloussuunnitelman. Puheenjohtaja esitti, että ensin käydään yleiskeskustelu ja sen jälkeen yksityiskohtainen käsittely. Käsittelyjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti.
Yksityiskohtaisen käsittelyn aikana tehtiin seuraavat esitykset:
1. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 16, kohta 1.3. (alempi keskimmäinen laatikko) lisätään suluissa olevaan luetteloon ” vt9 ”.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.
2. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
-sivu 18, kohta 4.2. alin tavoitelaatikko, täydennetään lause kuulumaan ”… tavoitteena toiminnan taloudellisuus, tehokkuus ja vaikuttavuus…”
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.
3. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 48, kohta Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, lisätään 7. kappaleen jatkoksi teksti: ”Kustannustehokkuuden lisäämiseksi ja käytettävyyden parantamiseksi kaikessa suunnittelussa otetaan entistä paremmin huomioon kunnossapidonkokemukset ja näkemykset.”
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.
4. Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 48, kohta Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset (viides kappale), Tekstikohta: ”Myös maaseutukeskuksien ja haja-asutusalueiden omakoti- ja yritystonttien saatavuudesta ja markkinoinnista huolehditaan” muutetaan kuulumaan: ”Maaseutukeskuksien ja haja-asutusalueiden omakoti- ja yritystonttien saatavuutta ja markkinointia parannetaan.”
Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.
5. Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 48, kohta Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset (yhdeksäs kappale), lisätään lause:” Vyöhykehinnoittelua edistetään ja valmistelua jatketaan.”
Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.
6. Keskustelun kuluessa jäsen Tiina Kaartinen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 51, kohta Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue, Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, tekstikohta: ”… Mikäli on taloudellisesti mahdollista…” muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Syksyn 2019 aikana pilotoidaan harrastuspassia jollekin ikäluokalle yläkouluissa.”
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Tiina Kaartisen tekemän muutosesityksen.
7. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki jäsen Minna Reijosen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 54, kohta Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, lisätään kappale: ” Käynnistetään varahenkilöjärjestelmän rakentaminen." Menolisäys 1 M€.
Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen teki jäsen Veera Willmanin kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
-sivu 54, kohta Kasvun ja oppimisen palvelualue, tekstimuutos: ”Varahenkilöjärjestelmä: Perusopetukseen 8 opettajaa + 3 koulunkäynnin ohjaajaa. Varhaiskasvatukseen 8 lastenhoitajaa.” Menolisäys 410 000 €.
Keskustelun kuluessa jäsen Pekka Kantanen teki jäsenten Nelli Berg-Väänänen ja Jaakko Kosunen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
-sivu 54, kohta Kasvun ja oppimisen palvelualue, tekstilisäys: ”Käynnistetään varahenkilöjärjestelmä: Varhaiskasvatukseen 8 lastenhoitajaa.” Menolisäys 133 333 €, mikä katetaan velanotolla.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen:
Ensin äänestetään jäsen Harri Auvisen ja jäsen Erkki Virtasen tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja jäsen Pekka Kantasen tekemästä ehdotuksesta. Tämän jälkeen äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja kaupunginjohtajan tekemästä pohjaehdotuksesta. Äänestysjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja kaupunginhallitus äänesti asiassa seuraavassa järjestyksessä:
Äänestys 1.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat jäsen Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Erkki Virtasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Willman) ja 2 ei-ääntä (Virtanen ja Reijonen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Harri Auvisen tekemän ehdotuksen.
Äänestys 2.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat jäsen Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen ja Tolppanen) ja 4 ei-ääntä (Auvinen, Reijonen, Virtanen ja Willman), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen.
Äänestys 3.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 0 jaa-ääntä ja 11 ei-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Reijonen, Savolainen, Tolppanen, Virtanen ja Willman), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt jäsen Pekka Kantasen tekemän muutosehdotuksen.
8. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki jäsen Minna Reijosen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 54, kohta Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, lisätään kappale: ” Opetuksen vaikuttavuuden parantamiseksi ja oppimisen tehostamiseksi ryhmäkokoja alennetaan.” Menolisäys 1 M€.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Erkki Virtasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Willman) ja 2 ei-ääntä (Reijonen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen.
9. Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen teki jäsen Erkki Virtasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 59, kohta Perusturvan palvelualue, ensimmäinen kappale, lisätään teksti: ”Omaishoidontuen kriteereitä tarkastellaan uudelleen ja tuen myöntämistä helpotetaan.” Lisätään omaishoidon tukea, menolisäys 200 000 €.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Minna Reijosen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Nimenhuudolla suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Willman) ja 2 ei-ääntä (Reijonen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen.
10. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 64, kappale: ”Matalan kynnyksen…” viimeinen lause muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Tavoitettavuutta edistetään tutustumalla teknologisiin ratkaisuihin ja ottamalla niitä käyttöön.”
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.
11. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 64, kappale: ”Kuntoutuspalveluita tuotetaan …” korvataan kappaleessa oleva sana: ”ulosmitata” sanalla ”hyödyntää”.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.
12. Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:
- sivu 77, kohta Tilakeskus, Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, kappaleeseen: ”Toimitilahankkeiden …” lisätään lause: ” Toteutetaan eri hankemallien edullisuusvertailu heti, kun niistä on tarpeeksi aineistoa käytettävissä.”
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti jäsen Erkki Virtasen tekemän muutosesityksen.
Vuoden 2019 talousarvio sekä vuosien 2019–2022 toiminta- ja taloussuunnitelma oli siten tullut kaupunginhallituksen osalta käsitellyksi kaupunginhallituksen tekemin muutoksin. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Jaana Kuuva, Terttu Ruotsalainen, Riitta Kokkonen, Riitta Puustinen ja Pauliina Pietikäinen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.
Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2019 talousarvioksi ja toiminta- ja taloussuunnitelmaksi 2019 – 2022 ja yhteisyhteistyötoimikunnan päätös on jaettu kaupunginvaltuuston esityslistan 3.12.2018 liiteainestona.
Liitteet | 1 | Äänestystulos 1. kv. 10.12.2018 |
| 2 | Äänestystulos 2. kv. 10.12.2018 |
| 3 | Äänestystulos 3. kv. 10.12.2018 |
| 4 | Äänestystulos 4. kv. 10.12.2018 |
| 5 | Äänestystulos 5. kv. 10.12.2018 |
| 6 | Äänestystulos 6. kv. 10.12.2018 |
| 7 | Äänestystulos 7. kv. 10.12.2018 |
| 8 | Äänestystulos 8. kv. 10.12.2018 |
| 9 | Äänestystulos 9. kv. 10.12.2018 |
| 10 | Äänestystulos 10. kv. 10.12.2018 |
| 11 | Äänestystulos 11. kv. 10.12.2018 |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto
1. hyväksyy vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019 - 2022 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen. Talousarvioesitys ei sisällä yhteistoimitalain 4 § 2 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä.
2. antaa valtuutuksen jatkaa jo aloitetut mutta tilinpäätöksessä 2018 keskeneräisiksi todettavat investointihankkeet vuodelle 2019 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.
3. antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusia yritystilojen ja -alueiden rakentamis- ja ostohankkeita kokonaiskustannusarvoltaan 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan valtuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.
4. oikeuttaa kaupunginhallituksen ottamaan uutta pitkäaikaista lainaa talousarvion rahoitusosan sitovien erien osoittamissa rajoissa. Lisäksi valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä talousarvioon sisältymättömiä yritystilojen rakentamis- ja ostohankkeiden edellyttämiä toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.
5. oikeuttaa talousjohtajan nostamaan tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden turvaamiseksi.
Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.
Päätös Puheenjohtaja ehdotti, että valtuusto käsittelee vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019–2022 toiminta- ja taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen luvuittain. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen asian käsittelyjärjestykseksi.
Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti seuraavat valtuutettujen tekemät muutosehdotukset:
valtuutettu Björn Cederberg, sivu 65, Terveydenhuollon palvelualue, kappale ennen otsikkoa Henkilöstön kehittäminen, muutetaan viimeinen lause: ” Uusittu sopimus on voimassa 31.12.2020 asti tai enintään sote- ja maakuntauudistukseen saakka.”
valtuutettu Kari Loponen, luku 4.2. viides kappale, ensimmäinen virke, muutetaan teksti seuraavasti: ”Kaupungin maaseutualueilla lapsimäärät tilastollisten ennusteiden mukaan vähenevät.”
Äänestys 1.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Aleksi Eskelinen teki valtuutettu Kari Loposen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 48, Kaupunkiympäristön palvelualue, Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, tekstilisäys lauseen: ”Myös maaseutukeskuksien ja haja-asutusalueiden omakoti- ja yritystonttien saatavuudesta ja markkinoinnista huolehditaan.” jälkeen:
”Maaseutukeskuksien ja haja-asutusalueiden väestökehityksen sekä palveluiden kustannustehokkuuden tukemiseksi tehdään arviointi tonttitarjonnan määrästä ja laadusta suhteessa kysyntään, markkinoiden ja asumistoiveiden muutokseen sekä tarvittaessa aloitetaan kaavatilanteen päivittäminen. Parannetaan alueiden tonttitarjonnan markkinointia yhteistyössä pitäjäraatien kanssa.”
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Aleksi Eskelisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 15 jaa-ääntä ja 44 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Aleksi Eskelisen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 1.
Äänestykset 2 ja 3.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Laura Meriluoto teki valtuutettu Marjaana Mikkosen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 54. Kasvun ja oppimisen palvelualue: Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, Tekstimuutos: ”Käynnistetään varahenkilöjärjestelmän rakentaminen.” Menoihin lisätään 1 M€.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Harri Auvinen teki valtuutettu Pekka Niirasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 54, Kasvun ja oppimisen palvelualue, tekstimuutos: ”Varahenkilöjärjestelmän pilotointi koulupuolella: Perusopetukseen 8 opettajaa + 3 koulunkäynnin ohjaajaa.” Menoja lisätään 277.000 €.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen: Ensin äänestetään valtuutettu Harri Auvisen ja valtuutettu Laura Meriluodon tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään voittaneesta ehdotuksesta ja kaupunginhallituksen ehdotuksesta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen äänestysjärjestyksestä ja äänesti asiassa seuraavassa järjestyksessä:
Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat valtuutettu Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Laura Meriluodon tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 46 jaa-ääntä ja 13 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Harri Auvisen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 2.
Tämän jälkeen puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Harri Auvisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 22 jaa-ääntä ja 37 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Harri Auvisen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 3.
Äänestys 4.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Marjaana Mikkonen teki valtuutettu Laura Meriluodon kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 54, Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, tekstimuutos: ”Opetuksen vaikuttavuuden parantamiseksi ja oppimisen tehostamiseksi ryhmäkokoja alennetaan.” Menoja lisätään 1 M€.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Marjaana Mikkosen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 41 jaa-ääntä ja 18 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 4.
Äänestys 5.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Minna Reijonen teki valtuutettu Samuli Voutilan kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 59, Perusturvan palvelualue, omaishoidon tuki, lisätään menoja 200.000 €.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Minna Reijosen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 41 jaa-ääntä ja 18 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 5.
Äänestys 6.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Samuli Voutila teki valtuutettu Minna Reijosen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 60, kappale 5, tekstimuutos: poistetaan ja lisätään seuraava teksti tilalle: ”Kotouttamisessa vastuu on ensisijaisesti tulijalla. Kuopion kaupunki ei suosi eikä syrji ketään ja selvittää aktiivisesti kiintiöpakolaisten ja turvapaikan saaneiden ihmisten paluuta kotimaahansa, kohdemaan tilanteen niin salliessa.”
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu
Samuli Voutilan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI.
Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 54 jaa-ääntä, 4 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 6.
Äänestys 7.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Kimmo Kivelä teki valtuutettu Erkki Virtasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 60, Perusturvan palvelualue, Aikuissosiaalityö, tekstitäydennys: ”Kolmannen sektorin tekemä työ on erityisen tärkeää erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten parissa.”
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Kimmo Kivelän tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä ja 57 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Kimmo Kivelän tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 7.
Äänestys 8.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Tuula Savolainen teki valtuutettu Vesa Linnanmäen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 65, Terveydenhuollon palvelualue, lisätään kappaleeseen 5 teksti: ”Lasten, nuorten ja perheiden hoitoon pääsy matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin turvataan hoitotakuun mukaisesti.”
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Tuula Savolaisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 13 jaa-ääntä ja 46 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Tuula Savolaisen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 8.
Äänestys 9.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Pekka Kantanen teki valtuutettu Allu Koskisen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 77, Tilakeskus – Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset, toiseksi viimeinen kappale, tekstilisäys loppuun: ”Voidaan myös luopua käytössä olevista rakennuksista ja jäädä niihin vuokralle, jos järjestely, kauppahinta ja perittävä vuokra osoittautuivat kaupungille edullisiksi. Erityisesti toimistotilojen käytön tehokkuutta on lisättävä.”
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 30 jaa-ääntä ja 29 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 9.
Äänestykset 10 ja 11.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Pekka Kantanen teki valtuutettu Allu Koskisen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 95, Investointiosassa on nimikkeellä Keskuskentän uusi Areena vuodelle 2019 esitetty suunnittelumääräraha 600.000 €. Lisätään kohtaan teksti: ”Määräraha voidaan ottaa käyttöön kaupunginhallituksen hyväksyttyä esisopimuksen operaattorin/vuokralaisen kanssa. Vuokrasopimuksessa tulee soveltaa samaa vuokranmääräytymisperiaatetta kuin Jäähallin osalta.”
Keskustelun kuluessa valtuutettu Ritva Hakulinen teki varavaltuutettu Matti Vanhasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen:
sivu 95, Investoinnit, Talonrakennus, kohde Keskuskentän uusi Areena, suunnitteluvarausmääräraha. Poistetaan määrärahavaraus 600.000 €.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen: Ensin äänestetään kaupunginhallituksen ja valtuutettu Pekka Kantasen tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään voittaneesta ehdotuksesta ja valtuutettu Ritva Hakulisen tekemästä ehdotuksesta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen äänestysjärjestyksestä ja äänesti asiassa seuraavassa järjestyksessä:
Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä, 54 ei-ääntä ja 2 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 10.
Tämän jälkeen puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat valtuutettu Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Ritva Hakulisen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 48 jaa-ääntä, 8 ei-ääntä ja 3 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Pekka Kantasen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 11.
Puheenjohtaja totesi tämän jälkeen, että vuoden 2019 talousarvio sekä vuosien 2019–2022 toiminta- ja taloussuunnitelma on tullut hyväksytyksi kaupunginvaltuuston tekemin muutoksin. Muilta osin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |