RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 04.12.2018/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 52 | Asianro 7758/00.01.01/2018 |
Maaningan pitäjäraadin toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Maaningan pitäjäraadin toimintaa on vuonna 2018 ohjannut Maaningan aluestrategian painopisteet.
Keskeisenä teemana on ollut mm. rakentamisen ja maankäytön ongelmiin paneutuminen.
Markkinointiin on panostettu myös. Erityisesti on markkinoitu Maaningan tonttitarjontaa aikaisemmin laaditun markkinointistrategian pohjalta.
Syksyllä on käynnistetty erä ja luontomatkailun kehittämistyö yhdessä Tuovilanlahden kylän ja sidosryhmien kanssa.
Vaikutusten arviointi
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Keskustellaan pitäjäraadin toimintasuunnitelmasta vuodelle 2019
Päätös Rakenna ja Asu Messut helmikuussa, pitäjäraadilla on oma osastonsa. Kesäkauden avaus toukokuussa torilla. Maaninka voisi olla torin puolella.
Pitäjäkokouksen järjestäminen huhtikuussa.
Huiluuruppeemat järjestetään yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa
Tuovilanlahden matkailuhanke etenee ensi vuonna.
Luultavasti järjestetään joulukaudenavajaiset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |