RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 17.01.2019/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
§ 5 | Asianro 368/10.03.02.04/2019 |
Sonkajärven paloaseman uusi vuokra 1.2.2019 alkaen
Valmiuspäällikkö Petri Juho Huttunen
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen hallinto
7.1.2019:
Sonkajärven paloasemakiinteistölle tehtiin remontti vuonna 2017. Remontin kokonaiskustannukset olivat pelastuslaitoksen toimintaa koskevien tilojen osalta 339.284,23 € (alv. 0 %). Sonkajärven kunta sai Palosuojelurahastolta ennakkopäätöksen 77 576,00 € suuruisesta avustuksesta. Vähentämällä pelastuslaitoksen toimintoja koskevista kuluista Palosuojelurahaston osuuden, jää paloaseman pääomavuokraan vaikuttavaksi osuudeksi 261 708,23 €
(alv. 0 %).
Sonkajärven kunnalta saadun laskelman mukaisesti Pohjois-Savon pelastuslaitoksen uusi ylläpitovuokra 1.2.2019 eteenpäin olisi 2026,33 €/kk (alv. 0 %) ja pääomavuokra 1134,47 €/kk (alv. 0 %) 30 vuoden kuoletusajalla. Kokonaisvuokran määräksi muodostuu näin ollen 3160,8 €/kk (alv. 0 %).
Vaikutusten arviointi -
Esitys Aluepelastuslautakunta hyväksyy Sonkajärven paloaseman uuden kokonaisvuokran 1.2.2019 alkaen, pääomavuokran kuoletusajan ollessa 30 vuotta.
Liitteet | 3 | 368/2019 Sonkajärven paloaseman vuokralaskelma ja sen tarkistaminen 1.2.2019 alkaen |
Viiteaineisto | 2 | 368/2019 Lyhennysote päätöksestä Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 21.12.2016 § 73 |
Valmistelija
Petri Juho Huttunen | puh. +358 44 718 8105 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Aluepelastuslautakunta hyväksyy Sonkajärven paloaseman uuden vuokran 1.2.2019 alkaen, pääomavuokran kuoletusajan ollessa 30 vuotta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkittävät muutokset, joilla on kustannusvaikutuksia, tuodaan uudelleen aluepelastuslautakunnan päätettäväksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |