RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 30.01.2019/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
§ 3 | Asianro 7758/00.01.01/2018 |
Juankosken pitäjäraadin toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Vuoden 2019 toimintasuunnitelman suunnittelu aloitettiin viime vuoden viimeisessä kokouksessa.
Seuraavat asiat tulivat esille toimintasuunnitelmaan.
Yrittäjyyskasvutuspolku – painopisteenä, järjestetään tilaisuuksia
Frisbeegolf –radan auraus ja leikkaus varataan rahat
Yhteystiedot kaupungin palvelualueiden vastuuhenkilöistä
Nuorten kesätyöllistämisen toimenpiteet ja ”pudokkaista” huolehtiminen
Selvitetään nuorten työllistäminen kesällä erityisesti kaupungin toimintamallit myös maaseudun nuorten tietoisuuteen.
Joukkoliikenteen järjestäminen maaseutualueiden asukkaiden tarpeita ajatellen.
Kulttuuribussin järjestäminen
Puurojuhlat, osallistuminen tapahtumiin, siivoustalkoot.
Pitäjäkokouksen järjestäminen huhtikuussa
Kierretään kylillä kokousten tiimoilta. Kokousten alussa järjestetään avoin yleisötilaisuus.
Pitäjäraatien yhteistyötä kehitetään.
Tässä kokouksessa päätetään tarkemmin seuraavista toimenpiteistä liittyen tämän vuoden toimintaan:
1. Kulttuuribussi:
Ajankohdat: esitetään, että bussikuljetus järjestetään helmi, - maalis-, huhti-, ja toukokuussa. Päivämääriä voisivat olla ainakin;
lauantai 2.3. päiväretki – Matkus
perjantai 17.5. ilta, Musiikkikeskuksessa esim. Manhattan Transfer konsertti.
Tiedottaminen: yksi ilmoitus Koillis-Savossa, jossa kaikki ajankohddat. Lisäksi, muistilistalle aina ko. kuukauden kuljetus. Sähköistä tiedottamista facebook ja kaupungin sivut. Bussikuljetuksen kilpailutus tehdään virkamiestyönä.
Ilmoittautumiset: Sähköisesti Riistavesi.fi – sivulle. Muuten voi ilmoittautua Juankosken palvelupisteelle, Satu Partaselle. Satu on torstain ja perjantain Nilsiän palvelupisteellä, joten puhelimella tavoittaa Sadun tuolloin.
2. Tiedottamisyhteistyö Koillis-Savon kanssa.
Tiedottamisen yhteistyö Koillis-Savon kanssa on mahdollistanut pitäjäraadille
säännöllisen ja tehokkaan tavan jakaa tietoa pitäjäraadin toiminnasta. Vuo-
den 2019 osalta tulisi päättää KS:n kanssa toteutettavat sivut ja niiden teemat.
Yksi teema on varmasti ainakin pitäjäkokous, joka on huhtikuussa.
3. Juice-festari kesällä
Keskustelu Juice-tapahtuman järjestämisestä kesällä.
Vaikutusten arviointi
Liitteet | 1 | Vuosikello_Juankoski_2019.ppt |
| 2 | Avustus_Talkoorahahakemus (3).pdf |
| 3 | Avustusohje kansalaistoiminnan tukemiseen (3).pdf |
| 4 | Avustus_Talkoorahan käyttö- ja jakoperusteet 2016 (3).docm |
| 5 | Pitajaraadit_itsearviointilomakepohja_2018.docx |
| 6 | Pitajaraadit_Kooste_toiminta_kevät_2019.docx |
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Käsitellään pitäjäraadin toimintasuunnitelma vuodelle 2019 ja talousarvioluonnos
Päätös Toimintasuunnitelmasta käydyssä keskustelussa tuli esille, että pitäjäraadin jäsenet voisivat jalkautua eri tahojen tilaisuuksiin kertomaan pitäjäraatitoiminnasta. Esimerkiksi Muuruvedellä järjestelyn Ikäihmiset osana lähiyhteisöä - hankkeen palvelupäivässä oli ollut mukana n. 50 ikäihmistä. Tämän tyyliset tilaisuudet olisivat sopivia kohtaamisen paikkoja myös pitäjäraatiasian kertomiseen ja tiedottamiseen, asukkaiden kuulemiseen jne. Asiasta oltiin yhtä mieltä ja tätä toimintatapaa pyritään edistämään vuoden aikana.
Tiedottamisyhteistyö paikallislehti Koillis-Savon kanssa
Tiedotusyhteistyön osalta muutetaan käytäntöjä sen verran, että Koillis-Savon kanssa tehtävät pitäjäraatisivut laitetaan myös saman sisältöisenä joko Viikko-Savoon tai Kaupunkilehteen. Erityisesti kevään pitäjäkokouksen tiedottaminen olisi oltava mahdollisimman kattava. Suurjakelut: keväällä, (4.4.) kesälehti (Viikko-Savo ja Kaupunkilehti) ja syksyllä.
Topi Laitinen valtuutetaan neuvottelemaan Viikko-Savon ja Kaupunkilehden kanssa tiedotusyhteistyöstä.
Kulttuuribussin käytännön järjestelyistä päätettiin seuraavaa:
Ajankohdat:
- esitetään, että bussikuljetus järjestetään helmi, - maalis-, huhti-, ja toukokuussa. Päivämääriä voisivat olla ainakin;
helmikuu: 23.2. päivä, lähtö Säyneisistä klo 15:45 – Kuopiosta paluu klo 21.30
maalikuu: lauantai 2.3. päiväretki – lähtö: Säyneinen klo 9.00 - paluu 15.30 Matkus
huhtikuu: perjantai 12.4. ilta, Säyneisistä, klo 16:45 – 22.30 paluu
toukokuu: perjantai 17.5. ilta, lähtö Säyneinen 16:45 Musiikkikeskuksessa esim. Manhattan Transfer konsertti, paluuaika 22.30.
Tiedottaminen: yksi ilmoitus Koillis-Savossa, jossa kaikki ajankohdat. Lisäksi, muistilistalle aina ko. kuukauden kuljetus. Sähköistä tiedottamista facebook ja kaupungin sivut.
Bussikuljetuksen kilpailutus tehdään virkamiestyönä.
Ilmoittautumiset: Sähköisesti Riistavesi.fi – sivulle. Muuten voi ilmoittautua Juankosken palvelupisteelle, Satu Partaselle. Satu on torstain ja perjantain Nilsiän palvelupisteellä, joten puhelimella tavoittaa Sadun tuolloin.
Juice-festari:
Juice Leskinen on ollut valtakunnallisen huomion kohteena viime vuonna Juicesta tehdyn elokuvan myötä. Tämä mediajulkisuus olisi hyvä hyödyntää järjestämällä kesälle Juiceen liittyvä festivaali. Tavoitteena voisi olla merkittävästi isomman kävijämäärän kesätapahtuma, kuin tähän asti järjestetyillä kesätapahtumilla on ollut. Samoin tapahtuman teemaan voisi tuoda uutta ulottuvuutta Juicen tuotannosta.
Asiasta käydyssä keskustelussa todettiin, että Juankosken Ruukki ry:n järjestämän kesän tapahtumakokonaisuus nivoutuu Juice-teemaan. Erillistä festaria täytyy pohtia uudemman kerran, kun toriremontti on valmis.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |