RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 30.01.2019/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
![]() |
Pitajaraadit_itsearviointilomakepohja_2018_Juankoski.pdf |
§ 4 | Asianro 765/00.01.01/2019 |
Pitäjäraatitoiminnan arviointi ja kehittäminen, Juankosken pitäjäraati
Pitäjäraatien perustamisesta ja toiminnasta on päätetty ja säädetty Kuopion ja Juankosken osayhteisvaltuustossa 10.10.2016 tehdyllä valtuustopäätöksellä.
Pitäjäraadin toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 §:n mukaisesti kun-nan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus- ja vaikuttamismahdolli-suuksia. Pitäjäraadit tarjoavat alueen asukkaille väylän kehittää alueensa palveluita, demokratiaa ja yrittäjyyttä.
Pitäjäraati ei ole kuntalain mukainen kunnan toimielin.
Ensimmäiset pitäjäraadit valittiin 1.6.2017 alkaneelle valtuustokaudelle ja pitäjäraatien toimikausi on sama kuin kaupunginhallituksen lähidemokratiajaoston toimikausi.
Pitäjäraatitoiminnasta annetun toimintasäännön mukaan tulee pitäjäraatien antaa kaupungille raportti omasta toiminnastaan vuosittain. Vuoden 2018 osalta raportointi käsitellään Lähidemokratiajaoston kokouksessa helmikuussa. Tähän liittyen tulisi pitäjäraatien tehdä oma arviointi pitäjäraatityöstä ja työskentelyn kehityssuunnasta. Arviointien tuloksia tullaan hyödyntämään toiminnan kehittämisessä ja koulutuksessa.
Vaikutusten arviointi
Liitteet | 7 | Pitajaraadit_itsearviointilomakepohja_2018_Juankoski.pdf |
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Kootaan pitäjäraatitoiminnan arviointi liitteenä olevan itsearviointilomakkeen pohjalta.
Päätös Itsearviointilomakkeen kooste liitteenä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |