RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2019/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallitus | 38 § | 4.2.2019 |
§ 18 | Asianro 1015/00.00.01.00/2019 |
Eronpyyntö Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä / Hannele Aho
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 4.2.2019 38 §
Hannele Aho on pyytänyt eroa Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiestehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) 2 §:n (Lautamiesten kelpoisuusvaatimukset ja valintaperusteet) mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Lain 4 §:n (Lautamiesten valinta) mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää eron Hannele Aholle Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto myöntää eron Hannele Aholle Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimintakaudeksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto myönsi yksimielisesti eron Hannele Aholle Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja valitsi hänen tilalleen yksimielisesti valtuutettu Laura Meriluodon ehdotuksesta Petteri Laurikaisen jäljellä olevaksi toimintakaudeksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |