Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 27.03.2019/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 11

Asianro 7758/00.01.01/2018

 

 

Esitys Juankosken pitäjäraadille Juankosken taajaman viihtyisyyden lisäämiseksi ja nuorten kesätyöllisyyden parantamiseksi. Esitys liittyy pitäjäraadin toimintasuunnitelmaan asukaspuisto Ruukin Katveen ja kesäkukkien hoidon järjestämiseen.

 

 

 

 

 

Juankosken pitäjäraati on nostanut vuoden 2019 toimintasuunnitelmassaan painopisteikseen osallisuuden kehittämisen ja ympäristön hoidon sekä viihtyisyyden lisäämisen. Alueelta tulleiden nostojen ansiosta toimenpiteet halutaan toteuttaa paikallisesti, mikäli mahdollista. Asukaspuisto Ruukin katveen kesäaikainen hoito on nostettu yhdeksi tällaiseksi teemaksi. Juankosken tori remontoidaan ensi kesän aikana, joten ensi kesä on ajankohdallisesti oivallinen aika uudistaa asukaspuistoa, jonka hoito ei ilmeisesti lähivuosina ole ollut erityisen aktiivista.

Paikalliselta viherrakennusalan yritykseltä on kysytty alustavasti ajatuksia asukaspuiston kunnostukseen liittyen. Asukaspuiston alkukartoituksen ja hoitosuunnitelman tekemisen osalta kustannearvio on 200 euroa. Alkukartoitus ja hoitosuunnitelma on mahdollista toteuttaa vasta sulan maan aikaan ymmärrettävistä syistä.

 

Mahdollisia kunnostustoimenpiteitä Asukaspuistossa kesällä 2019:

-kitkeminen

-paikkausistutukset, uusitaanko vai yksinkertaistetaanko olemassa olevia?

-katteiden lisäys

-kasvien jakaminen

-puuvartisten leikkaaminen ja kasvun ohjaus

-lannoitus

-murskealueiden haraus

-rakenteiden korjaus ja huolto (puusäleiköt, muurit, penkit...)

-vesialtaan toimivuuden tarkistus

-syyshuolto (jatkossa myös keväthuolto)

 

Yllämainittujen toimenpiteiden kustannusarviota ei ole toistaiseksi olemassa. Toimenpiteistä kiinnostuneita nuoria on kartoitettu Juankosken Pisnes-osuuskunnan kautta, vastaavan opettajan mukaan ”Osuuskunnassa on tällä hetkellä mukana noin 8 reipasta nuorta, joista noin 5 olisi valmiita työskentelemään kesällä kunnossapitoon liittyvissä tehtävissä. Osuuskunta rekrytoi mahdollisesti lisää porukkaa riveihinsä kevään aikana.” Pisnes-osuuskunta laskuttaa työstä 12,5 euroa tunnilta.

 

Koska osuuskunta toimii myös lukion oppimisympäristönä, kesäaika aiheuttaa toiminnalle omat haasteensa. Paikalliselta viherrakentamisen yrittäjältä on kysytty tarjousta mahdollisesta työnohjauksesta, jonka tuntihinnaksi on määritetty 47 e/h. Asukaspuiston kunnostaminen on myös oivallinen mahdollisuus osallistaa alueen toimijoita joko suunnitteluun, toteuttamiseen tai nuorten ohjaamiseen.

 

Toimenpiteillä luodaan alueen nuorille kesätyöpaikkoja, sekä antaa myös nuorille mahdollisuuden osallistua oman elinympäristönsä kehittämiseen, lisäksi menettelytapa toteuttaa Juankosken lukion linjausta yrittäjyyskasvatuksesta osana opintosuunnitelmaa.

Raadin toivotaan keskustelevan tämän esityksen pohjalta, ollaanko Ruukin katveen puiston kunnostamisesta kiinnostuneita, mitä toimenpiteitä kunnostuksen osalta halutaan toteuttaa, ja paljonko toimenpiteisiin halutaan varata rahaa. Potentiaalinen kustannearvio on selvitettävissä alkukartoituksen ja hoitosuunnitelman yhteydessä. Toimenpiteet lisäävät taajaman viihtyisyyttä ja parantavat kylänraitin yleisilmettä. Alkukunnostuksen jälkeen jatkotoimenpiteitä on mahdollista tilata nuorten työosuuskunnalta, mikäli tällaiseen menettelytapaan päädytään.

 

Mika Tsupari

Yhteistyökoordinaattori

 

Keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi voidaan miettiä seuraavia toteuttamisen malleja.

 

1)      Ruukin Katveen kunnostus osallistavalla menetelmällä puutarhayrittäjän kanssa yhteistyönä

2)      Hoitotoimenpiteet Ruukin Katve – Pisnes-osuuskunta kesä-elokuu

      (2h/viikko)

3)      Kesäkukkien kastelu Mestar ja kyläyhdistykset (Muuruvesi –Säyneinen)

4)      Kukat hankitaan Päivölän puutarhalta

 

Tarkempi kustannusarvio esitetään kokouksessa.

                                                   

 

 

                                                    Valmistelija                                                     

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                       

 

Puheenjohtaja: Käydään keskustelu esityksestä ja toimenpiteiden aiheuttamista kustannuksista ja päätetään menettelystä Ruukin Katveen ja kesäkukkien hoidon osalta.

 

 

Päätös                                        Päätettiin, että toteutetaan esitetystä toteuttamismalleista kaikki vaihtoehdot, kuitenkin niin, että Pisnes -osuuskunnan kanssa selvitetään vielä työnjohto- ja vastuukysymykset tarkemmin. Esille tuli myös se, että toriremontin ajaksi Juice-patsas ja taiteilija -kädenjäljet siirretään Ruukin Katveeseen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa