Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2019/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 31

Asianro 4369/09.05.00.00/2019

 

 

Arjen turvaa Pohjois-Savon kylissä -hanke

 

 

Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen riskienhallinta

 

Pohjois-Savon Kylät ry:n hallitus on käsitellyt ”Arjen turvaa Pohjois-Savon kylissä” -nimettyä hankesuunnitelmaa 8.5.2019, ja päättänyt hakea siihen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:lta hanketukea. Tuki edellyttää hankesuunnitelmassa sovittujen yhteistyökumppaneiden kanssa sovittua sopimusta. Pohjois-Savon pelastuslaitos on suunnitellut hankesuunnitelmaa yhdessä Pohjois-Savon kylät ry:n ja Pohjois-Savon pelastusalan liiton kanssa, ja on valmis osaltaan toteuttamassa hanketta, mikäli hanke saa suunnitellun rahoituksen. Hankesuunnitelma ja pelastuslaitokselle valmisteltu yhteistyösopimus (aiesopimus) liitteenä.

 

Hankkeen päätavoitteena on lisätä arjen turvallisuutta sekä kylien omatoimista varautumista Pohjois-Savon kylille sekä lisätä asukkaiden osallistumismahdollisuuksia oman turvallisuuden ylläpitämiseen. Tavoitteena hankkeen myötä on lisätä maaseudun asukkaiden sekä kesäasukkaiden hyvinvointia.

 

Hankesuunnitelmassa hankkeelle on asetettu seuraavat tavoitteet:

 

a)    Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ja tunnistaa yhdessä maaseudun asukkaiden ja kylätoimijoiden kanssa oman alueen arjen turvallisuuden riskitekijöitä sekä miettiä yhdessä keinoja millä ehkäistä arjen häiriötilanteita sekä samalla kartoittaa alueella olevat voimavarat, osaaminen ja kalusto.

b)    Hankkeen tavoitteena on muodostaa Pohjois-Savon alueelle 20 kpl kylien omia kyläturvaryhmiä, jotka pystyvät toimimaan omilla kyläalueillaan arjen häiriötilanteissa.  (= kyläturvaryhmät)

c)    Hankkeen tavoitteena on lisätä turvallisuuden tunnetta maaseudun asukkaiden ja kesäasukkaiden keskuudessa, lisäämällä heidän tietouttaan ja osaamistaan arjen häiriötilanteissa mm. omatoimisen varautumisen kautta.

d)    Hanke järjestää koulutuksia matalalla kynnyksellä maaseudun asukkaille ja kesäasukkaille. (=koulutukset)

e)    Hankkeen tavoitteena on kannustaa ja tukea maaseudun asukkaita naapuriavun antamiseen sekä kyläyhteisöjen sisällä lähimmäisistä huolehtimiseen. (= naapuriapu ja yhteisöstä välittäminen)

f)     Kehittää kyläturvallisuutta ja omatoimista varautumista asukkaita osallistuvalla tavalla yhdessä Pohjois-Savon pelastuslaitoksen, kuntien sekä muiden turvallisuustoimijoiden ja yhdistysten kuten VaPePan, SPR:n ja metsästysseurojen kanssa.  (= verkostoyhteistyö kyläturvallisuudessa)

g)    Kartoittaa Pohjois-Savon alueen kylätaloista tai muista kylien kokoontumistiloista arjen häiriötilanteiden kokoontumistiloja sekä luoda yhteinen ”kartta” yhteystietoineen ja varusteineen arjen häiriötilanteiden kokoontmispaikoiksi sopivista kylätaloista.  (= kylätalo arjen häiriötilanteiden kokoontumistiloina)

 

 

Hankkeen toiminta lähtee asukkaiden, kesäasukkaiden ja kylien omista tarpeista kehittää oman alueen arjen turvallisuutta mm. arjen häiriötilanteiden varalle. Hankkeeseen palkataan hankesuunnitelman ja mahdollisen avustusrahoituksen mukaisesti kyläturvallisuuskoordinaattori, jonka tehtävänä on jalkautua kyliin tekemään hankkeen toimenpiteitä. Hanke vahvistaa harvaan asutulla maaseudulla eri toimijoiden verkostoitumista (vapepa, metsästysseurat) pelastuslaitoksen kanssa ja tuottaa kylien kokoontumistiloista ja yhteyshenkilöistä tietoa pelastuslaitoksen käyttöön arjen häiriötilanteiden kokoontumistiloja sekä luoda yhteinen)

 

Pohjois-Savon Kylät ry:n kyläasiamies auttaa kyläturvallisuuskoordinaattoria mm. kylien viestinnässä sekä kontaktien ja yhteyksien luomisessa.

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen roolina on osallistua hankkeessa toteutettaviin kylien turvallisuuskoulutustapahtumiin pelastuslaitokselle soveltuvin osin (alkusammutuskoulutus, asumisen turvallisuus, jne). Myös Pohjois-Savon Pelastusalan Liiton on osaltaan toteuttamassa koulutuksia. Pohjois-Savon pelastuslaitos osallistuu hankkeeseen seuraavasti:

 

1.      Koulutusten / turvallisuusvalistusten toteutuksessa mukana oleminen tarpeen mukaan hankkeen aikana nimetyillä 20 kyläalueella. Kouluttajan resursseista, työajasta, matkoista ja muista työnantaja velvoitteista vastaa Pohjois-Savon Pelastuslaitos.  (Taloudellinen yhteistyö, työntekijä resurssit, Tapahtumien järjestämisyhteistyö)

2.      Hankkeen koulutuksia ja turvallisuusuusvalistuksia toteutetaan ensisijaisesti kylien tiloissa. Lisäksi tarpeen mukaan voidaan hyödyntää Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen tiloja info- ja koulutustilaisuuksiin maksutta. (Taloudellinen yhteistyö, tilojen käyttö korvauksetta)

3.      Pohjois-Savon Pelastuslaitos nimeää edustajan hankkeen alkaessa verkostoryhmään. (Ohjausryhmäjäsenyys)

4.      Pohjois-Savon Pelastuslaitos on mukana ydinryhmän työskentelyssä sovitusti. (Muu asiantuntija osaamisen vaihto)

5.      Viestinnässä mukana oleminen, hankkeessa tuotettujen materiaalin jakaminen sekä infotilaisuuksista tiedottaminen pelastuslaitoksen sisällä sekä sovitusti muissa kanavissa. (Viestinnällinen yhteistyö)

6.      Turvallisuuskoulutusauton hyödyntäminen ja siellä olevan kaluston käyttäminen Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ja hankkeen yhteisissä koulutustilaisuuksissa. (Muu taloudellinen yhteistyö)

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Aluepelastuslautakunta hyväksyy ”Arjen turvaa Pohjois-Savon kylissä” -nimettyä hankesuunnitelman, ja valtuuttaa pelastusjohtajan tekemään sopimuksen liitteenä olevan aiesopimuksen mukaisesti.

 

Liitteet

5

Avustushakemus STEA: Arjen turvaa Pohjois-Savon kylissä

 

6

Yhteistyösopimus (aiesopimus)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Paavo Tiitta

puh. +358 17 18 8103

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                           Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy ”Arjen turvaa Pohjois-Savon kylissä” -nimettyä hankesuunnitelman, ja valtuuttaa pelastusjohtajan tekemään sopimuksen liitteenä olevan aiesopimuksen mukaisesti.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa