Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 22.05.2019/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 36

Asianro 4230/02.05.01.00/2019

 

 

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry:n subventioavustushakemus olosuhteista johtuvista kustannuksista

 

 

Va. kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Sirpa Niemi
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

                                                          Kuopion Reippaan voimistelijat ry hakee Kuopion kaupungilta subventioavustusta yksityisten salien harjoitusmaksuja varten. Hakemuksessaan Kuopion Reippaan Voimistelijat ry mainitsee, että heille olisi luvattu korvaavat tilat, mikäli he luopuvat Ylä-Pyörön tiloista kaudelle 2017-2018. Kuopion Reippaan Voimistelijat ry etsi aktiivisesti itse korvaavia tiloja ja sopivat tilat löytyivät Pohjois-Savon opistolta. Hakemuksen mukaan tästä heille aiheutui ylimääräisiä salimaksuja kahdelta vuodelta yhteensä 25 765,51€. Hakemuksen mukaan Kuopion Reippaan Voimistelijat ry hakee kausille 2017-2018 ja 2018-2019 subventioavustusta yhteensä 25 765,51€. 

 

Nykyisten avustussääntöjen mukaan yleisavustus on tarkoitettu yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan ja erityisavustus kokeilu- ja hanketoimintaan. Avustussäännön mukaan hyväksyttäviä menoja eivät ole kaupungin omien tilojen vuokrat niiden tilojen osalta, joiden käyttömaksuja on jo subventoitu.

 

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry:n yleisavustukset 2012-2019:

 

2012                    17.500

2013                    18.500

2014                    17.500

2015                    20.000

2016                    22.000

2017                    22.000

2018                    25.000

2019                    25.000

 

Nykyinen hyvinvoinnin edistämisen tuottamien palveluiden maksupolitiikka kohdentuu sekä yhdistyksille että yksittäiskävijöille. Suurin tuki toimijoille ja palveluiden käyttäjille tulee maksusubvention kautta. Keskimääräinen subventio liikuntapaikkojen osalta on noin 77 % vaihdellen noin 70 % - 95% välillä.  Suurin osa toimijoista toimii kaupungin hallinnoimissa tiloissa. Yksityisten tilojen hinnoittelusta ja toimintaperiaatteista päättää toimija itse.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on käynnistänyt avustus- ja maksupolitiikan uudistamisen loppuvuodesta 2018 ja kokouksessaan 24.4.2019 29 § lautakunta linjasi keskeiset lähtökohdat avustus- ja maksupolitiikan uudistamiselle. Yhtenä tavoitteena uudistamiselle on tilatuen kehittäminen yksityisten tilojen käyttöön.

 

Tiloja jaettaessa Kuopion kaupungin on huomioitava kaikki tiloja tarvitsevat ja Kuopion Reippaan Voimistelijat ry:n kasvanut tilatarve on pyritty huomioimaan mahdollisimman hyvin. Vuonna 2018   Kuopion Reippaan Voimistelijat ry:n käyttötuntimäärät Kuopion kaupungin tiloissa ovat olleet 960h suuremmat kuin vuonna 2017. Kuopion Reippaan voimistelijat ry:n vuosittaiset käyttötuntimäärät Kuopion kaupungin tiloissa ovat kasvaneet vuosittain seuraavasti:

 

-          2015, 3801h

-          2016, 5536h

-          2017, 7597h

-          2018, 8557h

 

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry tekee erinomaista työtä lasten- ja nuorten liikunnan parissa ja he liikuttavat suurta määrää lapsia ja nuoria. Yksityisten tilojen tilatukijärjestelmän mallia ollaan vasta kehittämässä ja tästä syystä hakemus tulisi hylätä.  

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että lautakunta hylkää hakemuksen.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Sirpa Niemi

puh. +358 44 718 2504

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä va. kansalaistoiminnan palveluiden päällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Esittelijä veti asian pois esityslistalta.

 

Päivi Savinainen poistui kokouksesta klo 16.43 asian esittelyn aikana.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa