RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 22.05.2019/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 90 | Asianro 4312/02.02.02/2019 |
Kaupunkiympäristön palvelualueen käyttösuunnitelman muutos - investoinnit 2019
Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut
Kaupunkirakennelautakunta päätti kokouksessaan 20.3.2019, ettei SALLI allianssissa siirrytä valitun rakentajakumppanin kanssa kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen. Tämä aiheuttaa muutoksia Savilahden alueen toteuttamisessa ja kustannuksissa.
Alueen rakentamiseen oli varattu käyttösuunnitelmassa kaikkiaan 13,7 miljoonan euron määräraha, josta 13,5 miljoonaa euroa kunnallistekniikkaan ja 100 000 euroa niin yleisten alueiden kuin liikuntapaikkojen rakentamiseen. Näillä näkymillä alueen suunnitteluun ja rakentamiseen mennee arviolta 5 miljoonaa euroa. Allianssin suunnittelukumppanin kanssa on jatkettu alueen suunnittelua ja alueen rakentaminen on aloitettu toukokuun aikana kaupungin kuntatekniikkaliikelaitoksen toimesta. Myöhemmin työt jatkuvat Sarastuskaaren rakennustöillä. Samalla valmistellaan mm. Savilahdentien saneerauksen kilpailutusta.
Koska rahaa menee varattua vähemmän, on rakentamisen ja kunnossapidon palvelut selvittänyt, mitä vuoden 2020 tai myöhemmin putkessa olevia kohteita voisi aikaistaa ja toteuttaa jo vuonna 2019.
Kaupunkirakennelautakunta kokouksessaan 24.4.2019 päätti jo toteuttaa Kumpusaarentien välillä Saaristokatu – Syväsatama. Tämän kohteen toteuttamiseen tulisi varata 800 000 euroa.
Muita kohteita ovat kunnallistekniikan osalta Riistaveden Lokkitie (150 000 euroa), Särkilahden ja Neulamäen Sopenkadun välinen kevyen liikenteen väylä (500 000 euroa), Lehtoniementien ja Kaivannonlahdenkadun sekä niihin liittyvien kevyen liikenteen väylien lisärahoitustarve (250 000 euroa), ulkovalojen uusintaan lisärahoitustarve (100 000 euroa) sekä kaidekorjaukset ja muut liikenneturvallisuuskohteet (100 000 euroa). Liikuntakohteita ovat Lippumäen skeittialueen aloitus tälle vuodelle (500 000 euroa) sekä Puijon portaiden valaiseminen (150 000 euroa).
Kohde | Määräraha (€) |
Kumpusaarentie välillä Saaristokatu - Syväsatama | 800 000 |
Riistaveden Lokkitie | 150 000 |
Särkilahti – Neulamäki, kevyen liikenteen väylä | 500 000 |
Lehtoniementien ja Kaivannonlahdenkadun | 250 000 |
Ulkovalaistu, lisärahoitustarve | 100 000 |
Kaidekorjaukset ja muut liikenneturvallisuuskohteet | 100 000 |
Lippumäen skeittialue | 500 000 |
Puijon portaiden valaistus | 150 000 |
YHTEENSÄ | 2 550 000 |
Mainitut hankkeet tekevät yhteensä 2,55 miljoonaa euroa, josta kunnallistekniikan kohteita 1,9 miljoonaa euroa ja liikuntapaikkakohteita 650 000 euroa.
Edellä mainittujen muutosten lisäksi tarvetta muutoksille on vuoden 2019 tekonurmihankkeissa, joista Puijon tekonurmihanke näillä näkymillä siirtyy vuodelle 2020 ja Neulamäen tekonurmihanke, joka on osoittautunut ennakoitua kalliimmaksi. Kun Kuopionlahden ja Lumitin hankkeet selkiintyvät, voidaan tarvittavat muutokset tehdä myös niihin liittyen.
Kohteisiin liittyvät talousarviomuutokset tehdään myöhemmin kaupunginvaltuustolle.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että edellä mainitut kohteet siirretään toteuttavaksi vuonna 2019 ja hankkeisiin ohjataan Savilahden hankkeesta riittävä määräraha.
Valmistelija
Ismo Heikkinen | puh. +358 44 718 5656 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |