Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Perusturva- ja terveyslautakunta

25 §

23.4.2019

 

§ 136

Asianro 3304/01.01.00/2019

 

 

Valvontatarkastajan viran perustaminen

 

 

Päätöshistoria

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 23.4.2019 25 §

 

 

 

 

                                            Yksityiset sosiaalipalvelut täydentävät kunnallisia palveluja ja tarjoavat niille vaihtoehtoja. Yksityiset palveluntuottajat, lähinnä yritykset, järjestöt ja säätiöt, voivat myydä palvelujaan joko kunnille, kuntayhtymille tai suoraan asiakkaille.

 

Kuopion kaupungissa merkittävä osa mm. lastensuojelun palveluita, ikäihmisten asumispalveluita ja erilaisia hoivapalveluita tuotetaan yksityisten palveluntuottajien toimesta. Lain edellytysten mukaisesti yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaa ja palvelujen laatua valvotaan säännöllisesti. Valvonnalla varmistetaan, että yksityisten palveluntarjoajien palvelut ovat yhtä laadukkaita kuin kaupungin omat palvelut ja että lain edellytykset täyttyvät. Valvonnalla seurataan kaupungin omien palveluiden sekä kaupungin ostopalveluiden ja palveluseteleillä tuotettujen palveluiden laatua.

 

Valvontaa tehdään kolmessa eri vaiheessa. Ennakkovalvonnalla varmistetaan ennen varsinaisen toiminnan aloittamista, että palvelua ollaan järjestämässä asianmukaisesti, esimerkiksi henkilöstö on koulutettua ja toimitilat ovat asialliset. Toiminnan käynnistyttyä, suunnitelmallisella valvonnalla varmistetaan, että palveluiden laatu pysyy ilmoitetulla tasolla. Tämä varmistetaan määräaikaisilla tarkastuskäynneillä. Mikäli toiminnassa ilmenee epäkohtia, niihin reagoidaan viipymättä.

 

Yksityistä sosiaalipalveluista annetun lain (Laki yksityistä sosiaalipalveluista 922/2011) tarkoituksena on varmistaa, että yksityisiä sosiaalipalveluja käyttävän asiakkaan oikeus laadultaan hyviin sosiaalipalveluihin toteutuu.  Niin ikään sosiaalihuoltolain keskeisimpänä periaatteena on se, että asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan eikä hänen ihmisarvoaan loukata.

 

Kuopion kaupungilla perusturvan palvelualueella johdon tukipalveluissa on yksi valvontatarkastaja, joka toimii yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain tarkoitettuna kunnan yksityisiä sosiaalipalveluja valvovana viranhaltijana.

                                           

Valvontatarkastajan tehtäväalue on laaja ja vaativa, eikä viranhaltijalla ole sijaista ja työparia.

Vuonna 2018 valvontatarkastaja teki 86 valvontakäyntiä, käsitteli 60 ilmoitusta yksityisistä palveluntuottajista, antoi 37 lausuntoa, 70 kirjettä ja osallistui päätöksentekoon 22 kertaa. Dokumentoitua aineistoa tästä kertyi 276 asiakirjaa. Valvontatyö on liikkumista edellyttävää työtä ja ajokilometrejä tehtävästä kertyi 7193 km.

 

Valvontatarkastajan kelpoisuus määräytyy sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) mukaan. Pätevyysvaatimuksena on sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

 

Koska valvontatehtävä on vaativa ja laaja, on tarpeen perustaa perusturvan palvelualueelle valvontatarkastajan virka. Viranhaltija sijoittuu johdon tukipalveluihin. Vuoden 2019 talousarviossa ei ole määrärahaa viranhaltijan palkkaamiseen eikä sitä ole huomioitu henkilöstösuunnitelmassa. Viran perustaminen ja viranhaltijan palkkaaminen on välttämätöntä riittävien henkilöstöresurssien varmistamiseksi valvontatehtävässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Jari Saarinen

puh. +358 44 718 6301

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa valvontatarkastajan viran 1.6.2019 alkaen.  Valvontatarkastajan kelpoisuusvaatimus määräytyy sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän pätevyys. Eduksi katsotaan sosiaalihuollon palvelujen laaja-alainen tuntemus ja yksityisten sosiaalipalvelujen lain tuntemus ja soveltaminen. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan kohdasta hinnoittelematon (99999999), tehtäväkohtainen palkka on 3783,68 €/kk.

 

 

Päätös                             

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtaja ehdotuksen.

 

 


 

 

 

 

                                                           Työnantajapalvelu puoltaa esitystä.

 

 

 

                                                         

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jari Saarinen

puh. +358 44 718 6301

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturva- ja terveyslautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa