Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 25.06.2019/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 44

Asianro 2239/00.01.02.00/2019

 

 

Sansia Oy:n ja Servica Oy:n toimintojen yhteensovittaminen

 

 

 

 

 

                                                          Kuopio-konserniin kuuluvina toimijoina Sansia Oy ja Servica Oy toimivat osittain limittäin keskusvaraston/logistiikan ja hankintatoimintojen osioissa. Servica tuottaa omistajilleen alueellisia ja paikallisia tukipalveluita, kun taas Sansia tuottaa valtakunnallisesti kilpailtuja hankintapalveluita sekä järjestää henkilöliikennepalveluita. Molempien yhtiöiden pääomistajia ovat Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri.

 

Yhtiöiden toimiva johto ja hallitukset ovat halunneet selvittää toimintojen yhdistämistä. Selvityksen alla on ollut hankintatoimintojen ja logistiikan yhdistäminen, etenkin terveydenhuollon tarvikkeissa. Selvityksessä on käyty läpi erilaisia vaihtoehtoja yhdistämisen toteuttamiseksi. Selvityksen yhteydessä on nostettu esiin toteutettavuuteen liittyvät haasteet sekä toiminnallisesti mahdollisimman tarkoituksenmukaisen rakenteen saavuttaminen.

 

Selvityksen yhteydessä on 12.6.2019 pidetty neuvottelu Sansia Oy:n ja Servica Oy:n hallitusten sekä omistajaohjauksen virkahenkilöiden kesken. Neuvottelussa todettiin tarkoituksenmukaiseksi jatkaa selvitystä hallitusten puheenjohtajien johdolla kootulla suppeammalla työryhmällä.

 

Toimintojen yhteensovittamisesta laaditut konsulttiselvitykset jaetaan kokoukseen osallistuville viiteaineistona.

 

 

Viiteaineisto

3

2239/2019 Sansia-Servica yhteistyö - Keskustelumateriaali (kesäkuu 2019)

 

4

2239/2019 Sansia-Servica yhteistyö - Selvityksen yhteeveto

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto käy asiasta keskustelua ja linjaa jatkovalmistelua.

 

 

Päätös                                            Omistajaohjausjaosto kävi asiasta keskustelua ja linjasi jatkovalmistelua.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa