RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.09.2019/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
7552/2019 Valtuustoaloite |
§ 47 | Asianro 7552/12.00.01.00/2019 |
Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / lukutaidon vahvistamisen aloittaminen Kuopiossa teatterin ja draaman keinoin
Valtuustoaloite 9.9.2019.
Kuopion kokoomuksen valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet valtuutetut (yhteensä 20).
Suomalaisten lukutaito on rapistumassa. PISA-arvioinnissa Suomen kansallinen keskiarvo (536) sijoittuu tyydyttävälle suoritustasolle. Arvioinnin mukaan heikkoja lukijoita oli kahdeksan prosenttia. Eurostatin tutkimusten (8/2016) mukaan Suomessa on enemmän koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle pudonneita nuoria kuin muissa Pohjoismaissa. Lukutaito on yksi avaintekijä syrjäytymisen ehkäisyssä. Se on myös elinikäisen oppimisen perusta. Vankka pohja lukutaidolle luodaan lapsena. Lukutaito on taito, joka kehittyy ja jota tulee kehittää koko elämän ajan.
Lukutaidon kehittämisessä on tärkeää löytää lapsia ja nuoria kiinnostavia tekstejä ja tekstityyppejä sekä laajentaa käsitystä lukemisesta. Jos kaunokirjallinen teos ei tunnu lapsesta tai nuoresta omimmalta lukemisen muodolta, voimme kannustaa esimerkiksi tietokirjojen tai rap-lyriikoiden pariin. Sanat haltuun –hankkeessa lukutaitoa lähestyttiin rap-musiikin keinoin. Hankkeen työpajojen vaikutuksia tutkittaessa puolet nuorista koki oppineensa uutta, 30 prosenttia kiinnostui uudenlaisista teksteistä ja yli 20 prosenttia muutti suhteutumistaan lukemiseen.
Yksi ratkaisu lasten ja nuorten lukutaidon edistämiseen on, että kunnassa tehdään lukutaitoa edistäviä työtä teatterin ja draaman keinoin. Kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen ei synny itsestään, vaan se vaatii uudenlaisia menetelmiä. Kirjastojen kirjavinkkaukset voisi toteuttaa draaman keinoin tai ilmiöpohjaisesti yhdessä tehden. Tätä työtä voitaisiin tehdä kirjastoihin palkattavan draamapedagogin toimesta, yhteistyössä paikallisten taiteen ammattilaisten, kulttuurijärjestöjen tai –yritysten kanssa. Kaupungit tai kunnat voivat myös yhdessä palkata alueelle yhteisen teatterialan ammattilaisen tai ostaa yhdessä palvelun alueen yhdistykseltä tai yritykseltä.
Helsingissä lukutaitoa on edistetty draaman ja teatterin keinoin jo seitsemän vuoden ajan ja toiminnasta on saatu loistavia tuloksia. Helsingin kaupunginkirjastolla työskentelevä draamapedagogi Minna Rimpilän toteuttamat kokonaisuudet ovat hyvin monipuolisia ja osallistavia, joissa lapset ja nuoret temmataan konkreettisesti mukaan tarinoiden maailmoihin. Tämän toiminnan kautta kiinnostus lukemiseen on kasvanut siinä määrin, että kirjastoihin on jouduttu tilaamaan esiteltäviä kirjoja lisää runsaasti kasvaneen kysynnän vuoksi. Kysyntää toiminalle on niin paljon, että Helsingin kokoisella talousalueella yksi pedagogi ei ole enää pitkään aikaan ennättänyt itsekseen tuota kysyntää tyydyttämään. Toimintaa ei ole tehty pelkästään kirjastoissa, vaan pedagogi on tehnyt tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa, jolloin tämä toiminnallisuus on ollut entistä helpommin saavutettavissa.
Syksyn 2019 aikana kirjavinkkaukset teatterin ja draaman keinoin alkavat Helsingissä myös aikuisille. Koetilaisuuksien perusteella myös tästä toiminnallisuudesta on saatu erinomaisia tuloksia ja vahvaa kiinnostusta. Tämä loistava konsepti on mahdollista monistaa mihin tahansa kuntaan. Minna Rimpilä on luvannut auttaa toiminnan käynnistämisessä. Hankkeen kummeiksi voidaan pyytää oman alueen kirjailijoita, jolloin toiminalle saadaan entistä enemmän kiinnostavuutta ja näkyvyyttä.
Kokoomuksen Kuopion valtuustoryhmä esittää, että Kuopiossa aloitetaan lukutaidon vahvistaminen teatterin ja draaman keinoin.
Liitteet | 22 | 7552/2019 Valtuustoaloite |
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |