RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 13.08.2019/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Nilsiän pitäjäraati_avustushakemus-Nilsiäkirja2019.rtf |
§ 21 | Asianro 5353/02.05.01.00/2019 |
Nilsiän kotiseutuyhdistys ry:n avustushakemuksen käsittely
Nilsiän kotiseutuyhdistys ry hakee julkaisuavustusta paikalliselle historiakirjalle.
Nilsiältä puuttuu pitäjä/kuntakirja. Tätä puutetta korvaavat osaltaan monet kylähistoriikit, muistelmateokset, opinnäytetyöt ja lehtikirjoitukset.
Matti Töyräksen kirjoittamien henkilökuvausten ja juttujen pohjalta ollaan kokoamassa kirjaa, jonka nimeksi tulee Nilsiän historian helmiä. Kirjan kustantajaksi on lupautunut Nilsiän kotiseutuyhdistys ry. Kirja toimitustyöhön on myöntänyt avustusta Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto.
Kirjan painatuskustannus on 6000 euroa ja painosmäärä on 300 kpl.
Nilsiän kotiseutuyhdistys ry hakee pitäjäraadilta 1500 euron avustusta kirjan painatuskuluihin. Näin menetellen on mahdollista saada kirjan myyntihinta kohtuulliseksi.
Vaikutusten arviointi
Liitteet | 1 | Nilsiän pitäjäraati_avustushakemus-Nilsiäkirja2019.rtf |
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Käydään keskustelu avustushakemuksesta ja päätösehdotus esitetään keskustelun pohjalta.
Päätös Päätettiin, että avustusta ei myönnetä. Pitäjäraati katsoi,
ettei hakemuksen perustellut olleet aivan riittävät pitäjä/kuntakirjan tasoiseen julkaisuun. Pitäjäraati kuitenkin totesi yksimielisesti, että Matti Töyräksen kirjoittama kirja on mielenkiintoinen ja taidokkaasti koottu ja kirjoitettu.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |