RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.09.2019/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 88 | Asianro 7/00.02.01/2019 |
Kh:n tiedonantoja
Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:
4709/2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 12.9.2019 (dnro 4903/1/18) ympäristölupa-asiaa koskevaan Mondi Powerflute Oy:n (ent. Powerflute Oy, aik. Savon Sellu Oy) valituslupahakemukseen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 21.9.2018 nro 18/0219/2, jossa hallinto-oikeus on päättänyt valituksista koskien Mondi Powerflute Oy:n Kuopion Sorsasalossa sijaitsevan kartonkitehtaan ympäristöluvan tarkistamispäätöstä (Itä-Suomen aluehallintovirasto 31.3.2017 nro 15/2017/1).
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituslupahakemuksen. Jälj. ympäristöpalvelut.
7/2019-58 Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on ilmoittanut, että luottamismiessopimuksen mukaiseksi JUKOn luottamusmieheksi on valittu Aino Kohtalan tilalle Noora-Maria Ahl ajalla 7.9.2019-31.7.2022. Jälj. työnantajapalvelu.
7/2019-58 Purkamisaikomusilmoitukset, jotka koskevat tontteja Sairaalakatu 2-4, Kuopio ja Presidentinkatu 3, Kuopio.
6309/2019 Kuopion tilatyöryhmän kokouksen 16.9.2019 muistio.
6477/2019 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus 2019
Valtion talousarvioon vuodelle 2019 on otettu 30 000 000 euron määräraha (momentti 28.90.32 Valtionavustus kuntien kannustin järjestelmiin, siirtomääräraha 3 v.), jolta voidaan myöntää avustusta kunnille ja kuntayhtymille digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin. Tavoitteena on tukea kuntien digitalisaatiota, joka tukee kuntien toimintatapojen uudistamista, asiakaslähtöisyyttä ja, jonka avulla on mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä.
Syyskuun 2019 ns. kohde1 haussa (19.9. mennessä) tukea voi hakea kunnan taloushallinnon prosessien automatisointiin ja tiedonhallinnan kehittämiseen sekä muihin toimenpiteisiin, joilla parannetaan kunnan edellytyksiä toimintaa, taloutta tai henkilöstöä koskevien tietojen digitalisointiin sekä näiden tietojen hyödyntämiseen tiedolla johtamisessa.
Kuopion kaupungin konsernipalvelut on jättänyt Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus 2019 -rahoitushakemuksen Tiedolla johtaminen –hankkeesta Valtionvarainministeriön syyskuun 19.9. hakuun.
Tiedolla johtamisen hankkeen tavoitteena on sekä ulkoisen että sisäisen tiedolla johtamisen kehittäminen
- automatisoimalla ulkoista lakisääteistä talousraportointia,
- uudistamalla ja automatisoimalla sisäistä palvelu- ja talousraportointia,
- automatisoimalla työajanlaskentaa ja mahdollistamalla työajan käytön seuranta, ohjaus ja tuottavuuden kehittäminen.
Tiedolla johtaminen –hankkeen kokonaiskustannukset hankeaikana (11/2019-31.11.2021) ovat yhteensä 393.000 €. Hankkeeseen haetaan valtionavustusta (85%), jolloin Kuopion kaupungin osalta omarahoitus on enintään 15% hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista, eli 58.950 € (40.000€/v2020, 18.950€/v2021).
Tämän lisäksi syyskuun 2019 kaksivaiheisessa ns. kohde2 haussa (5.9. mennessä) kunnat jättivät ennalta määrittelemättömiä ehdotuksiaan tai ilmoittivat kiinnostuksensa usean kunnan yhteisiin projekteihin, joita jalostetaan varsinaista avustushakua varten.
Kuopiosta jätettiin 7 ehdotusta kuntien yhteisiin projekteihin eri hallinnonaloilta, seuraavasti:
1 Ihmislähtöisen tila- ja palveluverkon suunnittelun vaatiman toimintamallin kehittäminen ja sitä tukevan tiedon tunnistaminen ja harmonisointi (harmonisoitu käsite- ja tietomalli) [Kuopio/KYP, Helsinki, Turku]
2 Sote-tiedolla johtaminen [Kuopio/PETE, Ylä-Savo SOTE, PSSHP, Kysteri-liikelaitos]
3 Aineistojen digitoinnin ja digitoidun aineiston sähköisen arkiston konsepti [Kuopio/ELKO, Siilinjärvi, Hollola]
4 Kaupunginosittainen hyvinvointikertomus [Kuopio/HEP, ja mahdollisia kumppaneita Tampere, Siilinjärvi, Varkaus]
5 Ikäihmisten matalankynnyksen palveluohjaus [Kuopio/perusturva, haetaan kumppaneita]
6 Suun terveydenhuolto – palveluseteli ja lohkoketju [Kuopio/terveydenhuolto, haetaan kumppaneita]
7 Oppilas- ja opiskelija-analytiikka hyvinvoinnin tukemiseksi ja monipuolisia hyötyjä tuottava osallistava tiedonkeruu [Kuopio/KOP, Salo, Rusko, Nousiainen, Vaasa, Hämeenlinna]
Ehdotuksia työstetään 27.9. VM:n järjestämässä työpajassa, jonka jälkeen varsinaiset avustushakemukset tehdään etenevistä ehdotuksista.
Virallinen hakukirje 1.8.2019 sekä Kuopion hankkeet ja ehdotukset jaetaan viiteaineistona.
7309/2019 Pöytäkirjanote Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan päätöksestä 10.9.2019 § 43: Kuopion keskustan ja Nilsiän paloasemien hanke- ja toteutumissuunnitelmien tilannekatsaus. Jälj. Tilakeskus.
7562/2019 Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 10.9.2019 / Matkakustannusten korvaukset Pohjois-Savon pelastuslaitoksen toimipisteiden välillä.
7742/2019 Valtiovarainministeriön päätös 13.9.2019 (VM/1593/00.01.01.00/2019): Vuotta 2021 koskevien kuntien yhdistymisesitysten toimittaminen. Jälj. strategiajohtaja sekä talous- ja omistajaohjaus.
Seuraavien kokousten pöytäkirjat:
- kaupunginjohtajan päätöskokous 10.9.2019.
Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 9.-15.9.2019:
Asiakirjan nro | Päätöksentekijä | § / vuosi | Päätöspvm | Otsikko |
7483/2019-2 | Apulaiskaupunginjohtaja ptp | 23 § / 2019 | 11.9.2019 | Valintapäätös / Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet / ylihoitajan tehtävä |
7594/2019-2 | Hallintojohtaja | 37 § / 2019 | 13.9.2019 | Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Kansallispuku -luento 16.9.2019 |
7527/2019-1 | Henkilöstöjohtaja | 225 § / 2019 | 9.9.2019 | Kriisiryhmän jäsenelle maksettava palkkio / sairaanhoitaja, työsuojeluvaltuutettu ja sosiaalityöntekijä |
7522/2019-1 | Henkilöstöjohtaja | 224 § / 2019 | 9.9.2019 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / vastaava röntgenhoitaja |
6979/2019-2 | Henkilöstöjohtaja | 223 § / 2019 | 9.9.2019 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen(lisävastuupalkkio) / vastaava sosiaalityöntekijä |
5976/2019-2 | Henkilöstöjohtaja | 222 § / 2019 | 9.9.2019 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio), tiimivastaavan sijaisuus, sairaanhoitaja |
7509/2019-1 | Henkilöstöjohtaja | 221 § / 2019 | 9.9.2019 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / terveyskeskuslääkärit |
7502/2019-1 | Henkilöstöjohtaja | 220 § / 2019 | 9.9.2019 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / terveydenhoitaja |
6708/2017-4 | Lakimies | 40 § / 2019 | 13.9.2019 | Vahingonkorvaushakemus / kiinteistön vaurioituminen |
3829/2018-29 | Lakimies | 26 § / 2019 | 10.9.2019 | Vahingonkorvaushakemus / liukastuminen |
Viiteaineisto | 1 | 7/2019 Virallinen hakukirje 1.8.2019 |
| 2 | 7/2019 Kuopion hankkeet ja ehdotukset |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |