RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 24.10.2019/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 79 | Asianro 6598/10.03.00.00/2019 |
Oikaisuvaatimus / Rakennuslupa 23.7.2019 § 657, lupatunnus 18-1013-R / 297-499-10-79 / Varpaisjärventie 483 / autotalli/autokatos/kattilahuone ja olevan varastorakennuksen purkaminen
Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Alueellinen rakennusvalvonta
Tiivistelmä
Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen on 23.7.2019 § 657, lupatunnus 18-1013-R myöntänyt rakennusluvan autotalli/autokatos/kattilahuoneen rakentamiseen ja olevan varastorakennuksen purkamiseen kiinteistölle 297-499-10-79. Naapurikiinteistön omistaja on tehnyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka johdosta lupa ei ole tullut lainvoimaiseksi. Luvan hakija on antanut vastineen oikaisuvaatimukseen. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa ja lautakunta ottaa lupa-asian käsiteltäväkseen.
Asian selostus
Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu selvitystä purkujätteen käsittelystä ja todettu puretun navetan pinta-alatiedot liian pieniksi. Lisäksi on pyydetty ottamaan huomioon naapuritilan 10:79 rakennusoikeus.
Lupapäätöksen ehtoihin tai hyväksyttyihin suunnitelmiin ei ole esitetty vaatimuksia.
Hakijalta on pyydetty oikaisuvaatimuksesta vastine.
Asian käsittely rakennusvalvonnassa
Hanke on käynnistynyt naapurin ilmoituksella luvattomasta rakentamisesta. Hakija oli aloittanut luvatta autosuojan perustusten tekemisen. Hakemuksen käsittelyn aikana navetta sortui lumikuorman johdosta ja hakijaa kehotettiin purkamaan sortunut rakennus heti pois ja lisäämään sen hankkeeksi vireillä olevaan rakennuslupahakemukseen.
Purkujätteen käsittelystä on selvitys lupahakemuksen liitteenä, jonka mukaan purkujätteet lajitellaan, käyttökelpoiset jakeet tulee hyötykäyttöön ja muut toimitetaan jäteasemalle.
Rakennuslupa on hyväksytty 23.7.2019 § 657 ja siinä on vahvistettu piirustukset ja määrätty lupaehdot noudatettavaksi.
Lopputarkastuksen yhteydessä rakennushankkeeseen ryhtyvä joutuu selvittämään purkujätteiden käsittelyn ja loppusijoituksen.
Hakija on vastineessaan selvittänyt purkujätteen käsittelyn ja loppusijoituksen. Annetun selvityksen mukaan purkujäte on käsitelty asiallisesti hyväksytyllä tavalla.
Esitys Oikaisuvaatimus hylätään eikä päätöstä muuteta.
Perustelut Lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä ei ole käsitelty naapurikiinteistön 10:79 rakentamista eikä rakennusluvalla ole vaikutusta naapurikiinteistön rakentamismahdollisuuksiin.
Purettavan rakennuksen pinta-alan järjestelmä poimii rakennus-ja huoneistorekisteristä automaattisesti.
Rekisterissä olevissa tiedoissa on paljon virheellistä tietoa johtuen rekisterin syntyhistoriasta. Rekisterissä olevista tiedoista on iso osa kiinteistön omistajien aikoinaan ilmoittamia tietoja, kuten nyt purettu navetta.
Navetta on rakennettu aikoinaan ilman rakennuslupamenettelyä.
Purkaminen kohdistuu kuitenkin oikeaan rakennukseen ja se poistetaan rekisteristä.
Liitteet | 12 | 6598/2019 Oikaisuvaatimus (Ei julkaista internetissä) |
| 13 | 6598/2019 Vastine (Ei julkaista internetissä) |
Viiteaineisto | * | 6598/2019 Rakennuslupa 23.7.2019 § 657 (Ei julkaista internetissä) |
Valmistelija
Antti Kankkunen | puh. +358 44 718 5180 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Lautakunta hyväksyy rakennustarkastajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |