RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.11.2019/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
9200/2019 Äänestysraportti 1 | |
9200/2019 Äänestysraportti 2 | |
9200/2019 Äänestysraportti 3 |
Kaupunginhallitus | 136 § | 11.11.2019 |
§ 70 | Asianro 9200/02.03.01/2019 |
Ylimääräinen asia / Vuoden 2020 veroprosentit
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 11.11.2019 136 §
Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus
Verotusmenettelystä annetun lain mukaan kunnan on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla kun se vahvistaa tuloveroprosentin. Verohallinto on myöhentänyt vuoden 2020 veroprosenttien ilmoitusaikaa 19.11.2019 saakka. Sähköisestä ilmoituskäytännöstä on kuntiin lähetetty erilliset ohjeet.
Kuopion tuloveroprosentti on ollut 20,50 vuodesta 2014 lähtien.
Kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit muuttuivat kiinteistöverolain (2.11.2017/724) mukaan vuodelle 2018. Näillä ei ollut vaikutusta Kuopion kiinteistöveroprosentteihin.
Kiinteistövero- | Vaihteluväli 2020 | Kuopio 2019 |
Yleinen | 0,93 - 2,00 | 1,30 |
Vakituinen asuin- | 0,41 – 1,00 | 0,52 |
Muu asuinrakennus | 0,93 – 2,00 | 1,10 |
Voimalaitos | 0,93 – 3,10 | 2,50 |
Rakentamaton | 2,00 – 6,00 | 3,00 |
Valtuusto voi kiinteistöverolain 13 a §:n mukaan määrätä yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi. Kaupunginvaltuusto ei ole määrännyt yleishyödyllisille yhteisöille erillistä kiinteistöveroprosenttia. Kiinteistöveroprosentit ovat olleet samalla tasolla vuodesta 2013 lähtien.
Veroprosentit vaikuttavat verotulojen määrään seuraavasti:
kunnallisveron 0,25 %-yksikön vaikutus on n. 4,7 milj. euroa, 0,1 %-yksikön vaikutus yleiseen kiinteistöveroon n. 1,8 milj. euroa, vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroon n. 2,8 milj. euroa ja muiden asuinrakennusten kiinteistöveroon n. 0,2 milj. euroa.
Vaikutusten arviointi Merkitään, että asia on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan neutraali.
Valmistelija
Jaana Kuuva | puh. +358 44 718 2788 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Päätösehdotus vuoden 2020 tuloveroprosentista ja kiinteistöveroprosenteista annetaan kokouksessa.
Päätös Kaupunginjohtaja teki kokouksessa seuraavan sisältöisen päätösehdotuksen:
"Kaupunginhallitus esittää 18.11.2019 kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle ylimääräisenä asiana päätettäväksi, että
Kuopion vuoden 2020
• tuloveroprosentti on 20,75 %
ja kiinteistöveroprosentit ovat
• yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
• vakituiseen asumiseen käytettävä rakennus 0,52 %
• muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,35 %
• voimalaitosrakennus 2,50 %
• rakentamaton rakennuspaikka 3,00 %
• yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä kiinteistöveroprosenttia."
Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Esitän, että tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit säilytetään ennallaan vuoden 2019 tasolla". Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.
Keskustelun kuluessa jäsen Erkki Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Esitän, että tuloveroprosentti korotetaan 21,00 %:iin." Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.
Keskustelun kuluessa jäsen Miia Eskelinen-Fingerroos teki jäsen Allu Koskisen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen täydennyksenä kaupunginjohtajan tekemään päätösehdotukseen:
"Lisäksi kaupunginhallitus velvoittaa kaupunginjohtajan aloittamaan välittömästi Kuopion kaupungin sisäisen työn kaupungin palveluverkoston läpikäymiseksi yli palvelualuerajojen. Selvityksessä tulee käydä läpi Kuopion kaupungin palvelurakenteet sekä ydintoimintojen tuottavuusarviot ja tehostamisehdotukset kokonaisuus huomioiden. Kaupunginjohtaja esittelee tulokset selkeine säästö- ja toimintaehdotuksineen kaupunginhallitukselle ennen vuoden 2020 kaupunginhallituksen kesäloman alkua."
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Miia Eskelinen-Fingerroosin tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Auvinen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Virtanen), 3 ei-ääntä (Eskelinen-Fingerroos, Koskinen ja Vähälä) ja 1 tyhjä ääni (Reijonen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan kokouksessa tekemän päätösehdotuksen.
Liitteet | 31 | 9200/2019 Äänestysraportti 1 |
| 32 | 9200/2019 Äänestysraportti 2 |
| 33 | 9200/2019 Äänestysraportti 3 |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus esittää 18.11.2019 kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle ylimääräisenä asiana päätettäväksi, että
Kuopion vuoden 2020
* tuloveroprosentti on 20,75 %
ja kiinteistöveroprosentit ovat
* yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
* vakituiseen asumiseen käytettävä rakennus 0,52 %
* muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,35 %
* voimalaitosrakennus 2,50 %
* rakentamaton rakennuspaikka 3,00 %
* yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä kiinteistöveroprosenttia.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti ottaa ylimääräisen asian käsiteltäväkseen.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Erkki Virtanen teki valtuutettu Laura Meriluodon ja varavaltuutettujen Kalle Keinänen ja Risto Asikainen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Esitän, että tuloveroprosentti korotetaan 21,00 %:iin."
Keskustelun kuluessa varavaltuutettu Matti Vanhanen teki valtuutettujen Markus Jukarainen, Minna Reijonen ja varavaltuutettu Kaija Räsänen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Esitän, ettei tuloveroa ja kiinteistöveroa koroteta."
Keskustelun kuluessa valtuutettu Miia Eskelinen-Fingerroos teki valtuutettujen Allu Koskinen ja Pekka Niiranen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen täydennyksenä kaupunginhallituksen tekemään päätösehdotukseen: "Lisäksi kaupunginvaltuusto velvoittaa kaupunginjohtajan aloittamaan välittömästi Kuopion kaupungin sisäisen selvityksen kaupungin palveluverkoston läpikäymiseksi yli palvelualuerajojen. Selvityksessä tulee käydä läpi Kuopion kaupungin palvelurakenteet sekä ydintoimintojen tuottavuusarviot ja tehostamisehdotukset kokonaisuus huomioiden. Kaupunginjohtaja esittelee tulokset selkeine toiminnan tehostamisehdotuksineen kaupunginhallitukselle ennen vuoden 2020 kaupunginhallituksen kesäloman alkua."
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettuja muutosehdotuksia, joista on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysjärjestystä koskevan ehdotuksen:
Ensin äänestetään varavaltuutettu Matti Vanhasen ja valtuutettu Erkki Virtasen tekemistä ehdotuksista. Tämän jälkeen äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja valtuutettu Miia Eskelinen-Fingerroosin tekemästä ehdotuksesta. Viimeisenä äänestetään äänestyksessä voittaneesta ehdotuksesta ja kaupunginhallituksen ehdotuksesta.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen äänestysjärjestyksestä ja äänesti asiassa seuraavassa järjestyksessä:
Äänestys 1.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat varavaltuutettu Matti Vanhasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Erkki Virtasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 22 jaa-ääntä, 27 ei-ääntä ja 10 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Erkki Virtasen tekemän ehdotuksen.
Äänestys 2.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat valtuutettu Miia Eskelinen-Fingerroosin tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Erkki Virtasen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 27 jaa-ääntä, 25 ei-ääntä ja 7 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Miia Eskelinen-Fingerroosin tekemän ehdotuksen.
Äänestys 3.
Puheenjohtaja ehdotti asiassa äänestettäväksi siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Miia Eskelinen-Fingerroosin tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 41 jaa-ääntä, 14 ei-ääntä ja 4 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |