RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 22.10.2019/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 27 | Asianro 8716/00.01.02.00/2019 |
Maaningan pitäjäraadin toimintasuunnitelma vuodelle 2020
Vuoden 2020 toimintasuunnitelman laadinta olisi hyvä aloittaa hyvissä ajoin. Erityisen tärkeää tämä on siitä syystä, että pitäjäraadin toiminta olisi mahdollisimman osallistavaa, demokraattista ja edistäisi Maaningan elinvoiman ja vetovoimaisuuden kehittymistä.
Aikaisemmin on jo päätetty, että pitäjäraati laatii myönnettävien avustusten osalta selkeät hakuohjeet ja avustustoiminnan periaatteet. Kaupungilta on tullut yleisesti ohjeistuksena, että avustukset pyritään kanavoimaan kaupungin olemassa olevan kanavien kautta. Yhteisöt, järjestöt ja yhdistykset voivat hakea kaupungilta tällä hetkellä tapahtuma-, talkoo-, ja yleis- ja erityisavustuksia. Lisäksi esimerkiksi kulttuuripalvelut pyrkivät myöntämään pienimuotoisiin tapahtumiin ja tempauksiin pientä rahallista tukea aivan yksityishenkilöille, kuten tänä vuonna oli käytäntönä Kuopio Juhlii – tapahtuman aikana.
Maaningan pitäjäraadin toiminnan painopisteet ovat aikaisempina vuosina (2017-2019) painottuneet alueen vetovoimaisuuden parantamiseen ja aluemarkkinointiin. Konkreettisesti on tehty työtä asumisen ja uusien asukkaiden hankintaan. Maaninkaiset järjestö- ja yhdistystoimijat ovat huolehtineet elämän sisällön sekä harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista.
Matkailu ja matkailuelinkeinon edistäminen olivat keskiössä tämän vuoden keväällä Tuovilanlahdessa.
Valmistelija
Liisa Jokela | puh. +358 44 718 8922 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Keskustellaan vuoden 2020 toiminnasta. Pohditaan toiminnan tavoitteita ja toimenpiteitä sekä resursseja.
Päätös
Sovittiin, että seuraavaan kokoukseen ( 10.12.2019) valmistellaan yhdessä toimintasuunnitelmaan sisältö. Jokainen jäsen voi toimittaa Liisalle omat ehdotuksensa ja puheenjohtaja kannusti jäseniä ennen kaikkea ideoimaan toimintaa oman kylänsä tai järjestön kanssa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |