RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vehmersalmen pitäjäraati
Pöytäkirja 25.11.2019/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 4 | Asianro 8716/00.01.02.00/2019 |
Vehmersalmen pitäjäraadin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020.
Vuoden 2020 toimintasuunnitelmaan pitäjäraati voi määritellä oman toimintansa tavoitteita ja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä yhteydessä on hyvä myös pohtia sitä, mitä tuloksia kuluvan vuoden toiminnan tuloksena on syntynyt. Missä on onnistuttu ja mitä tulisi vielä kehittää.
Kaupungin puolelta pitäjäraadin toimintaa ohjaavaan toimintasääntöön voi käydä tutustumassa kaupungin verkkosivuilla osoite: www.kuopio.fi/paatoksenteko/pitajaraadit.
Vaikutusten arviointi
Liitteet | 1 | Vehmersalmi_toimintasuunnitelma_2020.docx |
| 2 | Vehmersalmi_toimintasuunnitelma_2020.pdf |
Valmistelija
|
|
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja:
Keskustellaan ja suunnitellaan vuoden 2020 toimintaa liitteen 1 pohjalta.
Päätös Keskustelun lomassa täytettiin toimintasuunnitelmalomaketta, johon päätettiin ensi vuoden toiminnan painopisteet, tavoitteet, toimenpiteet ja resurssit. Todettiin yksimielisesti, että keskitytään pariin tärkeään kokonaisuuteen, joita viedään systemaattisesti eteenpäin yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa. Tarkemmin asiat on tuotu esiin liitteessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |