RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2019/Pykälä 191
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 191 | Asianro 10452/00.01.01/2019 |
Kaupunginjohtajan sijaisten määrääminen 2020
Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia
Kuopion kaupungin hallintosäännön 1 luvun 2 §:n mukaan kaupunginjohtaja johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kaupunginjohtaja vastaa asioiden valmistelusta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Edelleen hallintosäännön 3 luvun 23 §:ssä säädetään, että apulaiskaupunginjohtajat johtavat kaupunginjohtajan alaisena, kaupungin kokonaisetu huomioiden, palvelualueiden toimintaa.
Hallintosäännön 3 luvun 21 §:n mukaan kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, hoitaa kaupunginjohtajan tehtäviä kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. Käytäntönä on ollut, että kaupunginhallitus on tehnyt vuosittain erillisen päätöksen kaupunginjohtajan sijaisuusjärjestelyistä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, kaupunginjohtajan sijaisena toimivat 1.1.2020 lukien apulaiskaupunginjohtajat seuraavassa järjestyksessä:
1. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen (perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet),
2. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas (hyvinvoinnin edistämisen sekä kasvun ja oppimisen palvelualue) ja
3. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen (kaupunkiympäristön palvelualue).
Kaupunginhallitus tekee vuosittain erillisen päätöksen apulaiskaupunginjohtajien etusijajärjestyksen muuttamisesta seuraavan vuoden osalta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |