RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2019/Pykälä 188
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 188 | Asianro 7215/14.05.00.00/2018 |
Vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittäminen vuoteen 2030
Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Tausta Kuopion kaupunginhallitus on 21.1.2019 §13 päättänyt käynnistää Kuopion vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittämisen vuoteen 2030. Vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittäminen on tarkoituksenmukaista tehdä yhteistyössä Siilinjärven kunnan kanssa, koska vuoden 2020 alusta aloittava Kuopion Vesi Oy toimii Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan alueella. Vesihuollon kehittämissuunnitelma ja sen päivittäminen on erittäin tärkeää koko kaupungin vesihuoltostrategian kannalta. Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman suunnittelualue käsittää koko kaupungin alueen. Suunnitelman tavoitteena on selvittää ja linjata talousvesihuollon sekä jätevesihuollon kehittämisratkaisuja niin kaupungin taajama- kuin haja-asutusalueilla.
Esitys Esitän, että kaupunginhallituksen 21.1.2019 § 13 tekemää päätöstä muutetaan siten, että Kuopion kaupunki tekee vesihuollon kehittämissuunnitelman päivityksen vuoteen 2030 yhteistyössä Siilinjärven kunnan kanssa. Lisäksi esitän, että työtä varten perustettua ohjausryhmää täydennetään Siilinjärven kunnan ja Kuopion Vesi Oy:n edustajilla sekä tarvittaessa muiden vesihuoltolaitosten edustajilla (maksimissaan kaksi edustajaa per vesihuoltolaitos).
Valmistelija
Päivi Rissanen | puh. +358 44 718 5303 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |