RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 20.01.2020/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 4 | Asianro 10711/00.01.03.00/2019 |
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kaupunkitasoiset painopisteet vuonna 2020 tytäryhtiöille
Kaupunginjohtajan johtoryhmässä on 20.12.2019 päätetty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kaupunkitasoisista painopisteistä vuonna 2020. Tytäryhtiöiden painopisteet ovat:
1.Tytäryhteisöjen osallistuminen kuntatalouden sopeutustoimiin.
2. Kaupunkistrategian tavoitteiden toteutuminen tytäryhteisöjen toiminnassa.
3. Konserniohjeen soveltaminen tytäryhteisön toimintaan.
Tytäryhteisöt raportoivat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan etenemisestä tammi-kesäkuun osavuosiraportissa sekä koko vuoden osalta laatimalla sisäisen valvonnan selonteon tilinpäätöksen ja vuosiraportoinnin yhteydessä.
Tytäryhteisöille toimitettava kirje jaetaan kokoukseen osallistuville viiteaineistona.
Vaikutusten arviointi -
Viiteaineisto | 1 | 10711/2019 Tytäryhteisöjen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan painopisteet vuonna 2020_kirje tytäryhteisöille |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto merkitsee tiedokseen tytäryhtiöiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kaupunkitasoiset painopisteet vuonna 2020.
Päätös Omistajaohjausjaosto merkitsi tiedokseen tytäryhtiöiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kaupunkitasoiset painopisteet vuonna 2020.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |