RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2020/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuusto | 14 § | 11.2.2019 |
Kaupunkirakennelautakunta | 15 § | 22.1.2020 |
Kaupunginhallitus | 30 § | 27.1.2020 |
§ 30 | Asianro 1420/08.01.03/2019 |
Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kuopion kaupungin maaseututaajamien pysäköintikiekko-parkkialueiden muuttaminen pysäköintikiekottomiksi parkkialueiksi
Päätöshistoria
Kaupunginvaltuusto 11.2.2019 14 §
Valtuustoaloite 11.2.2019
Minna Reijonen ja 20 muuta valtuutettua
Kuopioon liittyneissä kunnissa (esimerkiksi Juankoski, Nilsiä, Maaninka jne.) kuntien yleisille parkkipaikoille tuli pysäköintikiekkojen käyttö kuntaliitoksen myötä.
Allekirjoittaneet valtuutetut esittävä, että pysäköintikiekon käytöstä näillä kaupungin parkkialueilla luovutaan.
Alueilla ei aiemmin ole ollut käytössä parkkikiekkoja kunnan parkkipaikoilla. Maaseudun taajamissa ei ole ollut ongelmallista pulaa parkkipaikoista. Parkkialueilla on yleensä suhteellisen hyvin tilaa.
Pysäköintialueiden parkkikiekkotarveajattelussa haja-asutusalueilla voi hyödyntää vyöhykeajattelua, koska parkkipakkojen tarve on erilainen riippuen, siitä kuinka kaukana Kuopion keskustaajamasta ollaan.
|
|
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunkirakennelautakunta 22.1.2020 15 §
Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Aloite Minna Reijonen ja 20 muuta kaupunginvaltuutettua ovat tehneet valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että pysäköintikiekon käytöstä kaupungin maaseutualueiden yleisillä parkkialueilla luovutaan. Aloitteessa todetaan, että Kuopioon liittyneissä kunnissa tuli kuntien yleisille parkkipaikoille pysäköintikiekon käyttövelvollisuus kuntaliitoksien myötä, ja että alueilla ei ole ollut aiemmin käytössä parkkikiekkoja. Aloitetta perustellaan sillä, ettei maaseututaajamissa ole ollut ongelmallista pulaa pysäköintipaikoista, ja pysäköintialueilla onkin yleensä suhteellisen hyvin tilaa.
Perustelut Kunnallisteknisessä suunnittelussa tehdään päätökset liikenteenohjauksesta kaduille ja muille yleisille alueille. Maaseututaajamien katu- ja muilla yleisillä alueilla on pysäköintikiekon käyttövelvoitetta osoittavia merkkejä nykyisin vain Nilsiässä ja Riistavedellä. (tietolähde: IRIS-omaisuuden hallintajärjestelmä) Nilsiän torin viereiselle pysäköintialueelle Nilsiän keskusta-alueen toimijat toivoivat pysäköintiaikaa rajoittavia merkkejä, jotta mm. torilla asioiville löytyisi pysäköintitilaa. Tehtyjen muutosten jälkeen alueen toimijoilta ei ole tullut palautetta. Kuopion kaupungin toimesta on Nilsiään asetettu Simolantien varteen, uimarannan kohdalle 3 tunnin aikarajoitus, jotta rakennetut pysäköintipaikat olisivat uimarannalla vierailevien käytössä. Myöskään näistä uimarannan käyttöön tarkoitettujen paikkojen aikarajoituksesta ei ole tullut Nilsiän alueen asukkailta palautetta. Edellä mainittujen kohteiden lisäksi Nilsiässä on Koulupolulla Nilsiän kaupungin asettama pysäköintikiekon käyttövelvollisuutta osoittava merkki, jonka avulla rajataan kyseisten pysäköintipaikkojen käyttö 30 minuuttiin. Kyseisen asettamispäätöksen perustelut eivät ole kunnallistekniikan suunnittelun tiedossa.
Riistavedellä on Keskustien varrella, liikekiinteistöjen edessä pysäköintipaikkoja, joilla pysäköinti on rajoitettu 30 minuuttiin. Riistaveden Keskustien liikennemerkit kaupunki on asettanut vuonna 1983 ja kuntaliitos on tapahtunut vuonna 1973.
Edellä mainitun perusteella voidaan todeta, että kantakaupungin ulkopuolella on katu- ja muilla yleisillä alueilla tehty pysäköintijärjestelyihin varsin vähäisiä muutoksia, ja tehdyt muutokset ovat olleet toivottuja sekä perusteltuja. Näin ollen katu- ja muiden yleisten alueiden pysäköintikiekon käyttövelvollisuuksiin ei ole tarpeen tehdä muutoksia.
Katu- ja muiden yleisten alueiden lisäksi pysäköintiä on yksityisillä ja kaupungin omistamilla tonteilla, joiden liikenteen ohjauksesta vastaa tieliikennelain 51 § mukaisesti kunkin tontin haltija.
Lausunto Kuopion Tilakeskus toteaa omassa lausunnossaan seuraavaa:
· Tilakeskus hallinnoi ja vastaa kaupungin omistamien rakennusten tonteilla olevien pysäköintipaikkojen merkinnöistä.
· Pysäköintikiekko-käytännöllä varmistetaan asiakaspysäköinnille riittävä tila kaupungin palvelurakennusten yhteydessä. Aiemmin haasteena oli mm. henkilökunnan pysäköinnin kohdistuminen asiakaspysäköintiin tarkoitetuille paikoille.
· Kuopion Tilakeskuksen hallinnoimilla pysäköintialueilla noudatetaan Kuopion kaupunginhallituksen henkilöstöpysäköintiä koskevia päätöksiä. Yhdenvertaisuusperiaatteen takia myös maaseututaajamissa on sama pysäköintiohjeistus ja -käytäntö kuin kantakaupungin alueella.
· Pysäköintipaikoissa on saavutettu kohtuullisen hyvä tasapaino henkilöstöpysäköintipaikkojen ja pysäköintikiekolla osoitettujen asiakaspysäköintipaikkojen suhteessa mm. Maaningan Ollinniemen Palvelukeskuksen, sekä Juankosken terveysaseman ja palvelutalo Iivolan pysäköintialueilla.
· Kuopion Tilakeskuksen näkemys on, että pysäköintikiekkokäytännöllä voidaan tasapainottaa kohtuullisen joustavasti erityyppisiä pysäköintitarpeita, joten pysäköintikiekkokäytäntöä on syytä jatkaa edelleen myös Kuopioon liittyneiden kuntien osalta.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että lautakunta päättää säilyttää Kuopion maaseututaajamien katu- ja muilla yleisillä alueilla olevat pysäköintikiekon käyttövelvollisuusjärjestelyt nykyisellään. Lisäksi esitän, että lautakunta esittää edellä mainitun päätöksen kaupunginhallitukselle vastaukseksi valtuustoaloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää säilyttää myös Tilakeskuksen hallinnoimien tonttien pysäköintikiekon käyttövelvollisuusjärjestelyt nykyisellään Tilakeskuksen näkemyksen mukaisesti.
Liitteet |
| 1420/2019 Valtuustoaloite |
|
|
|
Valmistelija
Paula Liukkonen | puh. +358 44 718 5304 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 27.1.2020 30 §
|
|
|
Viiteaineisto |
| 1420/2019 Valtuustoaloite |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Viiteaineisto | 2 | 1420/2019 Valtuustoaloite |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |