Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2020/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 32

Asianro 2/00.02.01/2020

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

 

 

                                                          Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

435/2019                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 5.12.2019 (OKM/53/221/2018): Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoden 2019 ohjaustuntien laskennallista määrää koskeva oikaisu. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

437/2019                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 31.12.2019 (OKM/62/221/2018) opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2019. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus

 

6309/2019                                      Kuopion tilatyöryhmän kokouksen muistio 20.1.2020.

 

6625/2019                                      Työ- ja elinkeinoministeriön asettamispäätös 16.1.2020: Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän asettaminen.

Työryhmän jäseneksi on nimetty kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen ja hänen varajäsenekseen strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen. Jälj. talous- ja omistajaohjaus.

 

10563/2019                                   Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 30.12.2019: Määräaikainen paikallinen virka- ja työehtosopimus pelastuslaitoksen ensihoitohenkilöstön työvuorosuunnittelun perusteista poikkeusluvan mukaisessa työaikajärjestelmässä.

 

2/2020-6                                         Savonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kokouksen pöytäkirja 01/20.1.2020.

 

2/2020-6                                         Vaalijalan kuntayhtymän hallituksen kokouksen pöytäkirja 22.1.2020.

                            

Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-      hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.1.2020,

-      kaupunginjohtajan päätöskokous 14.1.2020,

-      kaupunkirakennelautakunta 22.1.2020.

 

Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden

päätökset ajalta 13.-19.1.2020:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

307/2020-1

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

2 § / 2020

13.1.2020

Liukumasaldojen maksuun laittaminen/Hyvinvoinnin edistämisen ja Kasvun ja oppimisen palvelualueiden talouspäällikkö ja henkilöstö- ja hallintopäällikkö

304/2020-1

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

3 § / 2020

13.1.2020

Kasvun ja oppimisen tuen päällikön viransijaisen valinta

10579/2019-2

Kaupunginjohtaja

9 § / 2019

13.1.2020

Yrityspalvelun esitys (Savon silmut, pienten elintarviketoimijoiden sparraus) hankkeen rahoituksesta  (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)

7065/2018-11

Lakimies

5 § / 2020

14.1.2020

Vahingonkorvaushakemus / liukastuminen / LähiTapiola

40/2020-2

Lomituspalvelujohtaja

3 § / 2020

13.1.2020

Vahingonkorvaushakemus hukkaan menneestä maidosta ja katkenneista paalileikkurin piikeistä

9652/2019-2

Lomituspalvelujohtaja

1 § / 2020

13.1.2020

Vahingonkorvaushakemus antibiootti vahingosta

78/2020-2

Lomituspalvelujohtaja

2 § / 2020

13.1.2020

Vahingonkorvaushakemus rikkoontuneista navetan laipion pellityksistä

425/2020-1

Talousjohtaja

1 § / 2020

15.1.2020

Kuntatodistuksen liikkeeseenlasku 15.1.2020

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa