RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 05.02.2020/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
6839/2019 VIH2474 Molymaki VU4 yleissuunnitelma,asemapiirustus | |
6839/2019 VIH2474-2 Molymaki VU4 yleisuunnitelma,hulevesisuunnitelma | |
6839/2019 VIH2474-1 Molymaki VU4 yleissuunnitelma alueleikkaukset |
§ 41 | Asianro 6839/10.03.01.00/2019 |
Mölymäenpuiston VU4-alueen yleissuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten
Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus
Kohde Suunnittelualue sijaitsee Haapaniemen (008) kaupunginosassa, Mölymäellä. Alue on voimassaolevassa asemakaavassa (792) Urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU). Kohde sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Kaavassa se sijoittuu uuden tiiviin asuinrakentamisen keskelle.
Tällä hetkellä alueella sijaitsee mm. hiekkatekonurmipintainen jalkapallokenttä, tenniskenttiä, koripallokenttiä, pysäköintipaikkoja ja viheralueita. Kaikki vanhat rakenteet tullaan purkamaan alueelta ennen uusien toimintojen rakentamista.
Suunnittelutyössä on laadittu yleissuunnitelmatasoinen esitys alueelle soveltuvan, monipuolisen urheilu- ja virkistysalueen rakentamiseksi.
Suunnitelman sisältö Alueen keskelle on suunniteltu täysimittainen tekonurmipintainen jalkapallokenttä. Se on merkittävin yksittäinen alueelle sijoitettu toiminto. Kentän vierelle on suunnitelmassa esitetty tilavaraus siirrettävälle katsomolle.
Jalkapallokentän ympärille on esitetty toteutettavaksi erilaisia liikunta- ja virkistystoimintoja, kuten leikkipaikka, ulkokuntoilualueita, pienpeliareena, tenniskenttiä, koripallokenttä sekä luistelualue/jääkiekkokaukalo.
Alueen länsi/lounaispuolelle on suunniteltu viheralueita ja puistokäytäviä. Asemakaavassa alueen itä/koillispuolelle esitetyn puistoreitin toteutus on tarkennettu suunnitelmassa. Se on talvikunnossapidettävä reitti, jota pitkin kenttiä pääsee huoltamaan ympäri vuoden.
Lisäksi alueelle on sijoitettu penkkejä, roska-astioita, pyörätelineitä, pingispöytä ja yleinen WC. Kaikkiin kohteisiin rakennetaan toiminnan kannalta tarkoituksenmukainen valaistus. Valaistustasot on määritetty suunnitelmassa.
Asemakaava-alueen tonttien hulevedet tulee käsitellä tonttien puolella, joten suunnitelmassa on huomioitu vain suunnittelualueella muodostuvat hulevedet. Jalkapallokentän salaojista vedet johdetaan alueelle suunniteltuun hulevesiverkostoon. Puiston puolella on raitin vierelle suunniteltu hulevesipainanteita. Lisäksi kentät on sijoiteltu niin, että koko alue on mahdollisimman vihreä, mikä osaltaan parantaa hulevesien laadullista käsittelyä ja lisää asumisviihtyvyyttä.
Jalkapallokentän pitkien sivujen aitojen päällä on irrotettavat verkot, mikä helpottaa talvikunnossapitoa. Puiston puolelle on varattu lumitilaa.
Suunnitelmassa on huomioitu muuntojoustavuus ja alueen ympärivuotinen käyttö. Tennis- ja koripallokenttien aidat eivät ole kiinteitä, joten aluetta voidaan käyttää tarpeen mukaan erilaisiin tapahtumiin ja talvisin luisteluun tai jääkiekkoon. Jalkapallokenttää voidaan käyttää myös muuhun tarkoitukseen. Leikkialueen viereen on esitetty tilavaraus peliareenalle.
Esteettömyys Suunnitelma täyttää esteettömyyden perustason vaatimukset. alue on tasainen ja pintamateriaalien valinnassa, aitojen kulkuporteissa yms. huomioidaan liikuntarajoitteiset henkilöt.
Kustannusarvio Kohteen rakentamisen kustannusarvio on noin 2 390 000 € (alv 0%). Arvio sisältää rakennusosat, työmaatehtävät ja tilaajatehtävät.
Vaikutusten arviointi Suunnittelualue sijoittuu keskelle uutta tiivistä asuinaluetta. Uuden kaava-alueen asukkaille kohteen virkistyskäyttöarvo on hyvin merkittävä ja sillä on iso vaikutus asukkaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.
Täysimittainen ja laadukas jalkapallokenttä lähellä keskustaa parantaa lajin harrastusmahdollisuuksia Kuopiossa.
Leikkikenttä palvelee alueelle kaavoitettua päiväkotia sekä lähiympäristön asukkaita. Alueella on mahdollisuus myös harrastaa useita eri palloilulajeja, luistelua ja jääkiekkoa sekä lenkkeillä vihreässä ympäristössä ja käyttää ulkokuntosalilaitteita. Kohde tarjoaa liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia suurelle joukolle Kuopion asukkaita.
Ilmastopoliittiset vaikutukset ovat neutraalit. Alueen rakentamien aiheuttaa jonkin verran päästöjä, mutta toisaalta tiiviisti asuinalueelle sijoittuvat palvelut vähentävät autoilun tarvetta.
Työllisyysvaikutukset ovat positiivisia. Merkittävin työllisyysvaikutus tulee alueen rakentamisen aikana. Myöhemmässä vaiheessa alueen huolto ja kunnossapito työllistävät paikallisia ihmisiä.
Hankkeen Yritysvaikutukset ovat myös positiivisia. Alueen rakentaminen, huolto ja kunnossapito tuovat työtä paikallisille yrityksille. Hankkeen toteuttamien lisää alueen vetovoimaisuutta, jolloin työvoimaa tarvitsevien yritysten on helpompaa houkutella työntekijöitä muuttamaan ja asettumaan alueelle.
Kokonaisuutena alueen rakentaminen parantaa Kuopion kaupungin liikuntapaikka- ja virkistysalueverkostoa ja sitä kautta koko kaupungin vetovoimaisuutta.
Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Mölymäenpuiston VU4-alueen yleissuunnitelmaehdotuksen nähtävillä oloa varten.
Liitteet | 6 | 6839/2019 VIH2474 Molymaki VU4 yleissuunnitelma,asemapiirustus |
| 7 | 6839/2019 VIH2474-2 Molymaki VU4 yleisuunnitelma,hulevesisuunnitelma |
| 8 | 6839/2019 VIH2474-1 Molymaki VU4 yleissuunnitelma alueleikkaukset |
Valmistelija
Janne Korhonen |
|
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |